Sijoita sotateollisuuteen – sijoita tulevaisuuteen

Sotateollisuuden sanotaan pyörivän ja pysyvän pystyssä, koska asekauppa on erittäin tuottoisaa businestä. Sota voi kyllä olla hyvää liiketoimintaa muutamille sotatuotteiden valmistajille, mutta sota on myrkkyä kansantalouksille. Asekauppaan liittyvät talousteemat nousivat esille Työpaikkojen rauhantoimikunnan juhlaseminaarissa Hyvinkäällä. Aihe kiinnosti paikalla olleita yli 150 ammattiliittojen jäsentä ja avaan aihetta tässä vielä laajemmin.

Tutkija Loren Thompson luettelee talouslehti Forbesissa viisi syytä miksi sotateollisuus eroaa muista sijoituskohteista. Ensinnäkin talouden mennessä alamäkeä kysyntä laskee kulutustavarapuolella, mutta valtioiden säästöt näkyvät yleensä vasta viimeisenä sotilasmenoissa. Tällöin sijoittavat siirtävät varojaan sotateollisuuteen ja sen osakekurssit nousevat. Oman näkemykseni mukaan taloudellisesti heikot ajat myös lisäävät valtioiden keskinäistä kilpailua. Epävarmuus ja muutos ruokkivat kansalaisten turvattomuuden tunnetta. Tällöin on tilaa poliitikoille, jotka lisäävät kontrollin tunnetta pyrkimällä minimoimaan ulkoisten tekijöiden tunkeutumista kotimaahan. Se tapahtuu niin suhtautumalla kielteisesti, siis kriittisesti, niin vanhaa kyseenalaistaviin taiteisiin, maahanmuuttoon kuin valtioiden väliseen yhteistyöhön esimerkin EU:n muodossa että toisten valtioiden tukemiseen vaikeina aikoina kehitysyhteistyön keinoin. Tämän ajattelutavan mukaan kansakunta pärjää, jos se pitää asiat omissa käsissään ja on voimakas. Voimasta kertovat sisäisen epäjärjestyksen kitkeminen kurilla ja järjestyksellä sekä suuret asevoimat. Tarve sotilasmenojen kasvattamiseen lisääntyy.

Thompsonin mukaan toinen syy on markkinadominanssi. Vajaat 30 yhdysvaltalaista alan yritystä myyvät merkittävän osan maailman sotatuotteista. Niin kauan kuin maailma ostaa aseita, ne ovat yhdysvaltalaisia. Tähän on tosin tulossa muutos. Ensimmäiset merkit siitä saatiin virallisesti viime vuonna, kun Tukholman rauhantutkimusinstituutti Sipri julkaisi vuosittaisen maailman aseviennin Top 5-listan.  Kiina nousi listan sijalle viisi ja tiputti vanhan sotilasimperiumin Britannian listalta ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1949 jälkeen. Euroopan taakkana on juuri markkinadominanssin heikkous. Siinä missä Yhdysvalloissa, monta kertaa suuremmalla markkina-alueella, on kolme panssariajoneuvojen valmistajaa, on Euroopassa niitä kahdeksan. Osa niistä tulee katoamaan. Aika näyttää onko suomalainen Patria Oyj selviytyjien joukossa. Yhtiö on panssariajoneuvotuotannosta riippuvainen ja ilman sitä suomalaisilla päätöksentekijöillä on vain vähän mahdollisuuksia sen taloudelliseen ylläpitoon.

Kolmas syy on poliittinen suoja. Sotateollisuus ei ole vapaan markkinatalouden kehto vaan hyvin eristetty. Jos Suomen on vaikea myydä telakoita ja teräsyhtiöitä niin katsokaapa millaista poliittista suojaa Vihtavuoren ruutitehdas tai Sisun kuorma-autot ovat saaneet. Parhaillaan EU yrittää avata markkinoita helpottamalla vientilupakäytäntöjä Euroopan talousalueen sisällä sekä pakottamalla jäsenmaita helpottamaan ulkomaisten yritysten pääsyä markkinoille. Suomalainen sotateollisuus on ollut aiheestakin huolissaan siitä, etteivät markkinat tule todellisuudessa avautumaan suuremmalle kilpailulle. Jokainen kotimainen hankinta ja vientikauppa päätetään yhä poliittisesti. Poliitikoille alan sulkeutuneisuus antaa työkalun käyttää sotilasmäärärahoja työ- ja elinkeinopolitiikkaan. Asekauppoja perustellaan usein ensimmäiseksi niiden työllistävällä vaikutuksella ja vasta sen jälkeen sotilaallisilla tarpeilla.

sako

Italialaisen Fabbrica d’Armi Pietro Beretta S.p.a.:n tytäryrityksen Sako Oy:n tehdasalue Riihimäellä

Neljänneksi Thompson nostaa esille alan vastustuskyvyn muutoksille. Sotilasmenoista päätetään useiksi vuosiksi eteenpäin ja säästöt, joita puolustusvoimat Suomessa haluavat kutsuttavan leikkauksiksi, näkyvät yritysten kassavirrassa vasta useampien vuosien päästä. Se antaa aikaa sopeutua. Ala on niin keskittynyt, että sotatuotteet on pakko ostaa samoilta valmistajilta. Esimerkiksi Suomessa Patria ja sen tytäryhtiöt ovat käytännössä mukana jokaisessa puolustusvoimien hankkeessa. Asevoimien yhden osa-alueen joutuessa säästöjen kohteeksi on korvaavaa tulovirtaa mahdollista saada muilta osilta. Kybersodankäynnin nousu ei ole sattumaa vaan tarjoaa uuden tulovirran perinteisten sotatuotteiden heikommalle kysynnälle.

Viimeiseksi alan tulevaisuus on paljon läpinäkyvämpää kuin muiden alojen. Markkinatalouden toimintaympäristö on dynaaminen etkä koskaan voi tietää mitä seuraavaksi tapahtuu. Thompsonin mukaan tämä on vähemmän totta sotateollisuudessa. Poliittiset keskustelut sotilasbudjeteista kestävät parlamenteissa vuosia, kansainvälisen turvallisuusympäristön muutoksia voidaan ennakoida ja aloitettavista sodista tiedetään usein etukäteen. Viime vuosina on esimerkiksi keskusteltu Israelin iskusta Iranin ydinlaitoksiin. Sotatuotteiden kysyntä onkin kasvanut hurjaa vauhtia Lähi-idässä.

Palaan lopuksi vielä alkuperäiseen väitteeseeni siitä, että sota on myrkkyä kansantalouksille. Perinteinen ”leipää ja voita” -argumentti muistuttaa sotateollisuuden kilpailevan valtion budjettivarojen käytöstä. Jos Suomen armeijan huoltotoimintoja hoitava Millog Oy uutisoi liikevaihtonsa kasvaneen, se tarkoittaa veronmaksajien avanneen enemmän kukkaronsa nyörejä. Sotateollisuuden saama osuus on aina pois jostakin muusta – yleensä vertailu kohdistetaan terveydenhuoltoon ja koulutukseen. Esimerkiksi uuteen lastensairaalaan pyritään keräämään 30 miljoonaa euroa kansalaisilta, kun puolustusvoimat osti juuri 35 miljoonalla eurolla naamiointitarvikkeita israelilaiselta yritykseltä. Tämänkaltainen vertailu on hankalaa, koska valtioiden on myös täytettävä velvollisuutensa tuottaa turvallisuutta. Joka tapauksessa tämä näkökulma tulee korostumaan valtioiden joutuessa säästämään menoistaan.

Uudemmassa ajattelussa korostetaan sodan negatiivisia vaikutuksia maailman talouskasvuun. Afrikan väkiluku tulee kasvamaan ja maanosa on länsimaiden toivo omallekin talouskasvulleen. Suurin este kehitykselle ovat konfliktit. YK:n pääsihteerin Ban Ki-moonin mukaan 23 Afrikan maata konfliktien seurauksena bruttokansantuotteestaan arviolta 284 miljardia Yhdysvaltain dollaria vuosien 1990–2005 aikana. Väli-Amerikan Investointipankki taas arvioi Latinalaisen Amerikan aseellisen väkivallan vieneen 12 prosenttia alueen bruttokansantuotteesta 1990-luvun lopulla. Länsimaisten yritysten menettäessä konfliktien takia valtavat markkinat muutama pääsi niistä kuitenkin hyötymään. Afrikan konflikteissa käytetyistä aseista 95 prosenttia tuotiin maanosan ulkopuolelta. Merkittävimmät valmistajat olivat Yhdysvallat, Eurooppa ja Kiina. EU aloittikin oman asevientintä tiukemman kontrolloinnin 1990-luvulla nimenomaan sen takia, että se huomasi kehitysapuvarojen menevän kankkulan kaivoon, kun samanaikainen asevienti ruokki konflikteja.

kongsberg

Lahden Puolustus- ja turvallisuusmessuilla 2012 poliisin messuosastolla lapsia leikittänyt klovni vieraili ilmapuolustusjärjestelmiä toimittavan norjalaisen aseyhtiö Kongsbergin messuosastolla

Konfliktit eivät näy vain kauppakumppaneiden viennissä vaan ne vaikuttavat myös suoraan naapureihin. Maailmanpankin vuonna 2011 julkaiseman raportin mukaan maan bruttokansatuote laski 0,7 prosenttia naapurimaassa riehuvan konfliktin takia. Sen mitä Venäjällä tapahtuu ja miten maan poliittiset olot voidaan vakauttaa, pitäisi siis kiinnostaa suomalaistakin liike-elämää. Myöskään kuluttajat eivät ole turvassa sodan talousvaikutuksilta. Libyan sotaa seuranneina neljänä viikkona öljyn hinta nousi 15 prosenttia.  Monen suomalaisen kotitalouden ja yrityksen kulut kasvoivat.

Asekaupan ympärillä käyty taloudellinen keskustelu on usein yksiulotteista ja sitä tulisi syventää. Muutaman sotateollisuuden yrityksen saamien vientitulojen ja tuomien työpaikkojen rinnalla olisi syytä käydä laajempaa keskustelua aseviennin vaikutuksista globaaliin talouskehitykseen. Esimerkiksi Egyptiin on pyritty viemään tarkka-ampujan kivääreitä. Se voi tuoda työtä riihimäkeläiselle tehtaalle, mutta kyseiset aseet ovat ensimmäisiä välineitä, joita turvallisuusjoukot käyttävät kansanjoukkojen pitämiseen kurissa. Madaltavatko ne kynnystä väkivallan käyttöön mielenosoittajia vastaan? Rinnalla on syytä muistaa metsäteollisuuden, taloutemme kivijalan, viennistä merkittävän osan tulevan kaupasta Egyptin kanssa. Jos tilanne muuttuukin epävakaammaksi, egyptiläiset yritykset jättävät investointeja tekemättä ja suomalaisten sahojen työpaikat vaarantuvat. Asevienti ei aina johda kriisien syvenemiseen vaan voi myös kasvattaa vakautta. Analyysin pitää kuitenkin olla nykyistä perusteellisempaa ja kokonaisarviossa on otettava huomioon yksittäisen viennin välittömiä talousvaikutuksia laajempi näkökulma.

Sotateollisuuteen sijoittaminen on Thompsonin mukaan varovaisen sijoittajan kohde. Siihen sijoittaminen ei suinkaan ole niin houkuttelevaa kuin usein annetaan ymmärtää. Brittien merkittävin sotatuotteiden valmistaja BAE Systems pyrki pari vuotta sitten fuusioitumaan paneurooppalaisen EADS:n kanssa. Fuusio kariutui Saksan ja Ranskan kantoihin, mutta sitä vastustivat myös EADS:n yksityiset osakkeenomistajat. Moni oli sijoittanut EADS:ään sen kehittämän Airbus-siviilimatkustajalentokoneen takia ja näki vahvasti asetuotannosta riippuvaisen BAE Systemsin laskevan osakkeidensa tuottoa.

Mainokset

Aseiden ja väkivallan välisestä suhteesta

Suomalainen asekauppa -teos kertoo asekaupan rakenteista ja toimintavoista. Ensimmäisen luonnoksen jälkeen päätimme yhdessä kustantajan kanssa jättää siitä pois suurimman osan kohdista, jotka liittyivät aseiden väkivallan välisen suhteen analysointiin. Ratkaisu osoittautui kirjan kannalta toimivaksi, mutta aseiden ja väkivallan välinen suhde hallitsee silti ajattelumallejamme. Jotta kirjan lukija pystyisi paremmin arvioimaan asekaupan vaikutuksia globaaliin turvallisuuspolitiikkaan, aloitan kirjoitussarjan tästä aihealueesta.

Nykytutkimuksen valossa on aseista ja väkivallasta voidaan löytää muutamia hallitsevia kehitystrendejä. Katsotaan ensiksi väkivaltaan liittyviä muutoksia. Ensinnäkin aseellinen väkivalta eli taistelukuolemat ja rikollinen väkivalta ovat vuosisatojen ajan vähentyneet. Sotien kesto on kuitenkin pidentynyt sillä aiemmin kansainväliset selkkaukset kestivät paljon vähemmän aikaa kuin nykyiset jopa vuosikymmeniä jatkuvat sisällissodat.

Määrällisten muutosten lisäksi on havaittavissa myös laadullinen muutos. Väkivalta kohdistuu siviileihin ja vielä sata vuotta sitten, kun suurin osa taistelukuolemista tapahtui sotilaille, surmataan nykyisin yhtä sotilasta kohden yhdeksän siviiliä.

Aseellisen väkivallan voidaan sanoa keskittyvän maantieteellisesti ja väestöllisesti. Euroopassa ei enää sodita, lukuun ottamatta Balkania ja Kaukasta, vaan konfliktit keskittyvät tietyille alueille Afrikassa, Lähi-idässä ja Keski- ja Etelä-Aasiaan. Vastaavasti rikollinen väkivalta keskittyy maiden sisällä tiettyihin kaupunkeihin ja usein vielä niiden sisällä tietyille alueille. Esimerkiksi Egyptiin ja Meksikoon voi matkustaa, kunhan ei mene Siinaille tai neljää huumesotaa käyvään osavaltioon. Rikollinen väkivalta keskittyy myös väestöllisesti. Vaikka turvattomuuden tunne julkisilla paikoilla on saattanut kasvaa, oli ennen kuitenkin suurempi riski joutua satunnaisen väkivallan uhriksi kuin nyt, jolloin väkivalta tapahtuu pääasiassa pienen piirin kesken.

KSA

Mitä sitten on tapahtunut aseiden suhteen? Asevoimien tuottamien sotilaiden ja hankkimien aseiden lukumäärät ovat pienentyneet kylmän sodan jälkeen kaikissa Euroopan maissa. Siviilien hallussa olevien aseiden määrä kasvaa. Aseita ostetaan harrastusvälineiksi erityisesti vaurastuvissa maissa.

Sotilaallinen tehokkuus yksikköä kohden on kasvanut. Muutos koskee niin aseita kuten esimerkiksi Abrahams -panssarivaunuja että yksittäisiä sotilaita. Esimerkiksi nykyaikainen hävittäjä vastaa helposti kymmentä toisen maailmansodan aikaista hävittäjää tai pimeännäkölaitteella varustettu sotilas on tehokkaampi taistelija kuin ilman sitä toimiva sotilas. Tehokkuuden kasvu on aikaansaatu tekniikalla ja käyn kirjassa läpi tähän liittyviä haasteita niin puolustusbudjetin rakenteen kuin erikoistumien ja ammattimaistumisen seurauksena syntyneen ulkoistetun sotilaspalvelualan suhteen.

Kansakuntien taloudellisen sotilasmenorasite on kasvanut. Valtioiden sotilasmenorasite putosi kylmän sodan päättymisen jälkeen, mutta vain muutaman vuoden jälkeen se kääntyi nousuun. Tukholman rauhantutkimuslaitoksen Siprin mukaan maailman sotilasmenot kasvoivat 1990-luvun lopulta lähtien aina 13 vuotta peräkkäin. Kasvu pysähtyi vasta 2010-luvun alkupuolella ja putosivat toissavuonna muutaman prosentin kymmenyksen. Taustalla on muun muuassa se, että yksittäisissä aseissa on monta kertaa enemmän osia kuin toisen maailmansodan aikaisissa aseissa ja siksi niiden yksikköhinnat ovat kasvaneet.

Mitä näistä kehityskuluista sitten pitäisi ajatella? Sitäkö, että jos maailmassa on vähemmän väkivaltaa, se johtuu sotilasmenojen kasvusta? Tietenkin myös voi olla, ettei turvallisuuden lisääntyminen ole vielä näkynyt sotilasmenoissa niitä laskevasti. Tällöin se tarkkoittaisi sitä, että jos on vähemmän sotilasaseita, myös sodat ovat epätodennäköisempiä?

Aseiden ja väkivallan välinen yhteys ei ole yksiselitteinen vaan siihen vaikuttaa monia tekijöitä. Esimerkiksi kriminologian tutkijat Don B. Kates ja Gary Mauser totesivat tilastollisessa tutkimuksessaan, ettei maan asekanta eli aseiden määrä maassa selitä väkivaltakuolleisuutta vaan siihen vaikuttivat enemmän kulttuuriset ja sosioekonomiset tekijät. Heidän mukaansa esimerkiksi Sveitsissä on paljon aseita suhteessa väkilukuun ja maan aselait ovat löyhiä, mutta aseväkivaltakuolleisuus on silti alhainen. Korkea asemäärä selittyy sillä, ettei Sveitsissä ole pysyviä asevoimia vaan tarvittaessa kansalaisista koottava kansanarmeija. Tästä syystä miespuoleiset sveitsiläiset säilyttävät kotonaan rynnäkkökivääriä. Sotilasaseita saatettiin kyllä käyttää itsemurhiin, mutta rikollisessa väkivallassa käytetyt aseet hankittiin muualta.

Kirjassa ja sitä esitellessä olen pyrkinyt nostamaan esille määrään liittyvät haasteet arvioitaessa niin asevoimien kuin asevienninkin merkitystä. Siinä missä suuri asevienti ei välttämättä johda aseelliseen väkivaltaan ei tarkoita sitä, ettei pieni vienti voisi johtaa väkivaltaan. Esimerkiksi Sri Lankan osuus maailman asekaupasta oli 0,3 prosenttia, joka riitti käymään 2000-luvun verisimmin sisällissodan. Suomessa ja monissa muissa maissa asevientiä arvioidaan tuottajan näkökulmasta eli tarkastelemalla kuinka paljon asevientimme on suhteessa koko maailman asekauppaan tai kuinka paljon yksittäinen vienti oli suhteessa kokonaisvientiimme. Kirjassa käsitellään tätä Bahrainiin liittyvän esimerkin kautta. Puolustusministeriön tiedote teki juuri näin, eikä siinä arvioitu kuinka merkittävä aselasti oli nimenomaan Bahrainin tuonnin ja kokonaisasevarustelun näkökulmasta.

inforsota
Käsityksemme aseiden ja aseellisen väkivallan välisestä yhteydestä perustuu voimaan. Vuosisatojen ajan totuimme ajattelemaan, että suurin ja vahvin selviytyy.  Tämä johti siihen, että teollisuusyhteiskunnan aikakaudella ymmärsimme voiman yhtä kuin suurena kokona. Esimerkiksi mitä enemmän aseita (tuhansia tykkejä, satoja panssarivaunuja) ja sotilaita (mielellään miljoona, mutta vähintään satojatuhansia) oli, sitä paremmassa turvassa kansakunta oli.

Ajattelumalli ei päde enää tietoyhteiskunnassa. Ennen tarvittiin kymmenen ilmapommia, kun nyt kohteen tuhoamiseen riittää yksi täsmäohjus. Ennen valtion uhkaamiseen tarvittiin rajalle marssitettu armeijakunta, kun nyt yksi sotilas voi tietokoneella istuen katkaista sähköt ja tietoliikenteen maan pääkaupungista. Tietoyhteiskunnan aikakausi tulee muuttamaan käsityksiämme voimasta, mutta myös aseista turvallisuutta uhkaavina että yhtälailla aseista turvallisuuden takaajina.

Aseilla saavutettava kyky tuottaa väkivaltaa ja alistaa vastustaja tarjoavat yhä monille jengeille, sotaherroille ja diktaattoreille tien valtaan. Aseet myös suojelevat kansalaisia ja ennaltaehkäisevät väkivallan käyttämistä. Se tapahtuuko ensiksi vai viimeksi mainittu, riippuu kulttuurisista ja sosioekonomisista tekijöistä. Asevalvonnan näkökulmasta tämä on haastava tilanne: mistä tiedämme yksittäisen aseviennin kohdalla kumpaa tilannetta se edistää tai miten voimme varmistua aseen pysyvän luotettavan omistajan käsissä koko sen kymmenien vuosien elinkaaren aikana? Suomalainen asekauppa -teos pureutuu näihin haasteisiin eri näkökulmista.

Lähteet ja lukuvinkit:
Collier, Paul (2010) Wars, Guns & Votes – Democracy in Dangerous Places. London: Vintage, Random House.

Kates, Don B. and Mauser, Gary: Would Banning Firearms Reduce Murder and Suicade? A Review of International and Some Domestic Evidence. Harvard Journal of Law & Public Policy, Vol 30. Saatavissa: http://www.law.harvard.edu/students/orgs/jlpp/Vol30_No2_KatesMauseronline.pdf

Sukellus asekaupan maailmaan

Kaksi vuotta sitten, joulukuussa 2011, sain yhteydenoton pörssiyhtiö Vaisala Oyj:tä tuntevalta taholta. Lähde halusi kertoa yrityksen harjoittamasta sotatuotekaupasta ja sen kauppatavoista. Kyse oli vyyhdestä, johon liittyi useita toimijoita sekä maita, joten otin yhteyttä Ylen MOT-ohjelman toimitukseen.

Sovimme alkavamme selvittämään asiaa yhdessä. Samalla saisin aineistoa asekauppaa käsittelevään kirjaani. Pystykorva-kustantaja oli hieman aiemmin pyytänyt minua kirjoittamaan kirjan suomalaisesta aseviennistä. Edellisestä teoksesta oli kulunut jo lähes 30 vuotta ja moni asia oli sen jälkeen muuttunut. Lopullisen päätöksen kirjan kirjoittamisesta tein kuitenkin vasta kuultuani lähteen kertomuksen.

Olin tutustunut mittalaitteita ja ympäristöteknologiaa valmistavan pörssiyhtiö Vaisala Oyj:n sotatuotekauppaan ensimmäisen kerran tehdessäni selvitystä suomalaisesta aseviennistä vuonna 2009. Vaisala Oyj:tä pidettiin sotateollisuutemme kärkiyrityksenä, mutta sen tästä puolesta tiedettiin julkisuudessa hyvin vähän. Seuraavana vuonna kirjoitin siitä jutun Voima-lehteen.

Joulukuussa 2011 rauhanjärjestö Sadankomitea pyysi oikeuskansleria selvittämään, olisiko puolustusministeriön pitänyt vaatia osalta Vaisala Oyj:n tuotteita maastavientilupia. Siis olivatko ne laissa tarkoitettuja puolustustarvikkeita. Käytän puolustustarvikkeista termiä sotatuote, joka kattaa tarvikkeiden lisäksi ohjelmisto ja palvelut.

Vaisala Oyj:n toimitusjohtaja kertoi Taloussanomille sen tuotteiden ainoan puolustusspesifin ominaisuuden olevan muun muassa kestävämmät pakkaukset. Yrityksen näkemyksen mukaan se valmisti tavallisia tuotteita, joita asevoimat nyt sattuivat käyttämään omassa toiminnassaan. Säähavaintolaitteet olivat siten armeijalle kuin villapaidat tai näkkileipä.

Lähteen mukaan yhtiön edustajien lausunnot eivät antaneet totuudenmukaista kuvaa sen harjoittamasta toiminnasta. Tämä oli päällimmäisin syy siihen, miksi hän halusi kertoa tarinansa.

Tapasimme Liisa-tädin, aloin kutsua lähdettä tuolla nimellä, useita kertoja. MOT sai haltuunsa yhtiön asiakirjoja ja löysimme tietoja myös sota-arkistosta ja Wikileaksin julkaisemista Yhdysvaltain ulkoasiainhallinnon diplomaattisähkeistä. Myös eräs toinen yhtiön toimintaa tunteva henkilö otti yhteyttä ja kertoi tarinansa. Vaisala Oyj:n sotatuotekauppa oli ollut vuosia hyvin pienen piirin hoidossa ja ylipäätään vain parikymmentä ihmistä saattoi tietää kerrottuja asioita. Yhtiön toimitusjohtajakaan ei välttämättä tiennyt kaikkea. Tulen myöhemmissä artikkeleissa palaamaan Liisa-tädin kertomukseen ja Vaisala Oyj:n tuotekehitykseen sekä julkaisemaan yhtiön että puolustushallinnonkin asiakirjoja.

MOT:n toimittaja Kai Bymanin Sääluotain sodassa ohjelma tuli ulos helmikuussa 2012. Puolisen vuotta sen esittämisen jälkeen olin puhumassa asekaupasta toimittajayhdistyksen tilaisuudessa. Illan lopuksi eräs toimittajista tuli kertomaan suositelleensa muutama päivä aiemmin teini-ikäiselleen kesätyöpaikaksi Vaisala Oyj:tä. Teini-ikäinen oli kieltäytynyt vedoten eettisiin syihin ja valistanut äitiään yhtiön sotatuotekaupasta. Kirjassani kerron, miten sotateollisuus huolehtii julkikuvastaan muun muassa saadakseen parhaat mahdolliset työntekijät palvelukseensa.

Liisa-täti piti maanpuolustusta tärkeänä ja hän olisi ollut valmis myymään sotatuotteita, mutta hänelläkin oli omat eettiset rajansa. Hän ei hyväksyisi niiden myyntiä suoraan sotaan eikä diktaattoreille. Tämä on pohdinta, joka jokaisen sotateollisuutta harjoiKansi_suomalainenasekauppattavan yhtiön on tehtävä. Se on myös perustavanlaatuinen haaste suomalaisessa aseviennissä ja sitä joudutaan pohtimaan kerta toisensa jälkeen tehtäessä vientilupapäätöksiä. Perusteellinen pohdinta on mahdollista puolustustarvikkeiden vientilain ansiosta. Oikeuskansleri ei ole vielä päättänyt pitäisikö osan Vaisala Oyj:n tuotteista olla lain alaisia.

Arvostan Liisa-tädin ja muiden tätä kirjaa varten asioita julki tuoneiden rohkeutta. Pitää silti muistaa monien heidän olleen vuosia ylläpitämässä kritisoimiaan toimintatapoja. Silti Liisa-täti oli syy kirjoittaa kirja. Hänen mielestään oli tullut aika kertoa suomalaisesta asekaupasta suuremmalle joukolle ihmisiä. Olin samaa mieltä.

Kirja on nyt painossa.