Leopard-taistelupanssarivaunuja pukinkonttiin

Hollanti myi juuri ennen joulua lähes kaikki taistelupanssarivaununsa Suomelle. Kauppaan kuului myös 45 alun perin israelilaista lyhyen ja keskipitkänmatkan Gill-panssarintorjuntaohjusjärjestelmän alustaa.

Leopard 2A6 -panssarivaunujen myyntipäätöksen taustalla on Hollannin puolustuspo-liittinen päätös keskittyä sotilaalliseen kriisinhallintaan. Suomi-kaupan jälkeen maalle jää 16 taistelupanssarivaunua.

”Hallitus on hävittänyt kaikki panssaridivisioonat, koska piti niitä kylmän sodan perintönä eivätkä ne sovi interventioihin ulkomailla”, kertoo hollantilainen tutkija Frank Slijper.

Suomeen vuosina 2015-19 saapuvat taistelupanssarivaunut tuplaavat muutamaksi vuodeksi maamme panssarikaluston. Puolustusvoimien nykyiset Saksasta hankitut Leopard 2A4 FIN -taistelupanssarivaunut poistuvat käytöstä 2020-luvulla. Maavoimien esikunnan jalkaväen tarkastajan eversti Jukka Valkeajärven mukaan niiden jatkokäytöstä ei ole vielä päätetty.

”Vaunuja tultaneen käyttämään muiden joukkojen panssarintorjunnan vahventamiseen, ajoharjoitteluun, aselajien erikoisvaunujen alustoiksi sekä varaosiksi.”

Valtiontalouden kriisi pakotti myymään
Puolustusvoimat leikkaa menojaan muun valtionhallinnon rinnalla.

”Hyvä puoli tässä on se, että Suomi varustautuu käytetyllä sotakalustolla, mikä säästää rahaa erityisesti kun valtiot joutuvat toteuttamaan säästöohjelmiaan”, kertoo Frank Slijper. Hän on seurannut asevarustelua parikymmentä vuotta Campagne Tagen Wapenhandel -järjestössä.

Valkeajärven mukaan Suomen kannatti hankkia Leopardit, koska 199,9 miljoonan euron hintaan sisältyy muun muassa niiden käyttökoulutus, huoltojärjestelmät ja varaosat. Lisäksi Hollanti myönsi pitkän korottoman maksuajan.

Hollanti oli valmis tinkimään hinnasta, kunhan se vain pääsi panssareista eroon. Aseiden romuttaminen on usein kallis vaihtoehto ja siihen halutaan ryhtyä vasta pakon edessä.

Säästöt olivat myös Hollannin myyntipäätöksen takana.

”Hollannille myynti tuo paljon kaivattua kassavirtaa uusien asevarusteluohjelmien kuten F35-taisteluhävittäjien ja miehittämättömien Reaper-hävittäjien maksamiseksi”, Slijper toteaa.

Leopard 2A6 -taistelupanssarivaunut oli alun perin tarkoitus myydä vuonna 2012 Indonesiaan. Hollannin hallituksen suunnitelmat kariutuivat parlamentissa, joka halusi varmistaa ihmisoikeuksien toteutumisen. Slijperin mukaan hallitus oli päätöksestä hyvin turhautunut, koska se samanaikaisesti tarvitsi rahaa.


Näkökulma: Taistelupanssarivaunun monta elämää

Kävin Suomalainen asekauppa -kirjaani varten läpi edellisiä taistelupanssarivaunuhankintoja. Käytännössä Suomi hankkii uuden taistelupanssarivaunumallin kerran vuosikymmenessä: T-55:n 1960- ja 1970-lukujen vaihteessa Neuvostoliitosta, T-72:n 1980- ja 1990-lukujen vaihteessa Neuvostoliitosta ja Saksasta, Leopard 2A4:n 2000-luvulla Saksasta ja nyt 2010-luvulla 2A6:n Hollannista.

Asealustojen käyttöikä on 25-45 vuotta. Aika vastaa jopa yhdeksää vaalikautta, mikä asettaa haasteita niin sotilaalliselle suunnittelulle kuin poliittiselle päätöksenteollekin. On ensinnäkin ymmärrettävä, että hankintahinta muodostaa vain osan asevarustelun kokonaiskustannuksista. Kustannuksia tulee käyttöönotosta eli muun muassa tyyppikoulutuksen antamisesta sotilaille ja kaluston huolto- sekä ylläpitokuluista. Hollantilaisissa Leopardeissa iso osa niistä saatiin sisällytettyä hankintahintaan.

Teknisen kehityksen vaikutuksia on vaikea ennakoida. Vain pari kuukautta sen jälkeen, kun Suomi hankki Saksasta T-72-panssareita, alkoi Persianlahden sota. Se merkitsi tietoyhteiskunnan esiinmarssia ja loi uudenlaisen sodankäynnin. Yhdysvaltojen Abrams- ja Britannian Challenger-taistelupanssarivaunut pystyivät uusien teknisten laitteiden avulla tuhoamaan irakilaisten T-72-vaunut jo ennen kuin ne edes näkivät vastustajaansa.

Asevarustelukierteessä uuteen tekniikkaan on vastattava kehittämällä sen päihittävää tekniikkaa. Seuraavan teknisen askeleen saavuttaminen vanhalla tekniikalla on usein kalliimpaa kuin kokonaan uuden tekniikan hankkiminen. Puolustusvoimat aikoivat vielä 2000-luvun alussa päivittää T-72-panssarit sodankäynnin uusia vaatimuksia vastaaviksi. Laskelmien jälkeen ajatuksesta luovuttiin. Katse suunnattiin takaisin Saksaan, jossa oli kaupan seuraavan sukupolven Leopard 2A4-taistelupanssarivaunuja.

T-72-panssarivaunujen osat kiertävät yhä
Uusvanhojen hankkiminen ei ole ilmaista. Suomi kehui saaneensa Leopardit Saksasta uskomattoman edullisesti, puolella miljoonalla eurolla kappale. Vuotta myöhemmin Saksan valtiontalouden tarkastusviraston tekemä selvitys paljasti Puolan ostaneen niitä sadalla tuhannella eurolla kappale. Hollantilaiset Leopardit taas ovat melkein neljä kertaa kalliimpia kuin Saksasta hankittu malli.

Käytettyinä hankittujen taistelupanssarivaunujen suomalainen käyttöikä on vajaat 20 vuotta. Saksalaiset Leopardit ovat jo melkein nelikymppisiä päästessään eläkkeelle. Puolustusvoimien mukaan hollantilaiset Leopardit tulevat palvelemaan ”pitkälle 2030-luvulle”. Silloin ne olisivat jo vähän yli viisikymppisiä ja nykyiseen 2A6-versioonsa päivitettyinä nelikymppisiä.

Mitä muuten tapahtui T-72-taistelupanssarivaunuille? Ne romutettiin vuosina 2006-07. Itse romutuksesta käydään yhä lahjusoikeudenkäyntiä Turun hovioikeudessa*. Varastoissa olleet varaosat taas myytiin Tšekkeihin. Ne päätyivät sieltä joko Tšekin omiin panssareihin tai varaosavälittäjän välityksellä muille maille. Osaa Tšekin käytetyistä T-72-taistelupanssarivaunuista ollaan parhaillaan myymässä toistaiseksi tuntemattomaan Afrikan maahan.

Jutun pidempi versio on julkaistu alunperin Rauhan Puolesta (1/2014) lehdessä.

* Hovioikeus on antanut tämän jutun kirjoittamisen jälkeen tuomionsa ja siitä voi lukea tästä.

Päivä jolloin annoit 500 miljoonaa kysymättä

Tänään Tukholman kansainvälinen rauhantutkimusinstituutti (SIPRI) julkaisi perinteiseen tapaansa maailman sotilasmenorasitetta kuvaavan indeksinsä. Siprin arvion mukaan valtiot käyttivät vuonna 2013 sotilasmenoihin 1 750 miljardia dollaria. YK:n pääsihteerin Ban Ki-moon yritti laittaa summan hieman ymmärrettävämpään muotoon pari vuotta sitten: maailma käyttää sotiin valmistautumiseen jokaisen vuoden kuuden ensimmäisen viikon aikana yhtä paljon kuin YK:n on käyttänyt koko historiansa aikana rauhanturvaoperaatioihin.

Tänään Kansainvälisenä asevarustelun vastaisena toimintapäivänä kerroin Antimilitaristisen kahvilan kirjailijavieraana yhden kaikkein omituisimmasta asioista asevarustelussa olevan sen, kuinka annamme siihen verovaroja ilman kysymyksiä. Asevarustelusta päätetään kerran neljässä vuodessa turvallisuus ja puolustuspoliittisessa selonteossa. Siinä hankinnat esitetään kykyinä ja esimerkiksi pari selontekoa sitten hallitus päätti hankkia ilmasta-maahan kyvyn. Useampia vuosia myöhemmin julkisuudessa sitten keskusteltiin siitä, onko Suomen tarpeen hankkia kymmenillä miljoonilla euroilla JASSM-risteilyohjuksia ja miten se itse asiassa vaikuttaa Suomen sotilaalliseen toimintakykyyn.

Pääkaupunkiseudun suojaksi päätetään hankkia ilmapuolustuskyky - mitä se maksoi ja mitkä ovat sen vahvuudet ja heikkoudet?

Pääkaupunkiseudun suojaksi päätetään hankkia ilmapuolustuskyky – mitä se maksaa, mihin se soveltuu, mitkä ovat sen vahvuudet sekä heikkoudet?

Usein linjaukset sitovat monen eduskunnan kädet. Yksittäisen asejärjestelmän käyttöikä, kun voi olla jopa 20-45 vuotta. Esimerkiksi 1990-luvun vaihteessa tehty päätös Hornet-rynnäkköhävittäjien hankinnasta on johtanut kahteen modernisaatiohankkeeseen. Se tullee johtamaan vielä kolmanteen modernisaatiohankkeeseen ennen hävittäjien poistumista Suomen ilmavoimien käytöstä 2030-luvun vaihteessa. Tuolloin muutaman sanan lause on tullut maksamaan veronmaksajille yli neljä miljardia euroa. Sen lisäksi tulevat vielä hävittäjien tekninen ylläpito ja huolto (satoja työntekijöitä) ja lentäjien kouluttaminen neljänkymmenen vuoden ajan.

Suomi käyttää uusien asejärjestelmien hankintaan keskimäärin 500 miljoonaa euroa vuosittain*. Puolustuspoliittista keskustelua käydään varustelumäärärahan tasosta, mutta kuinka paljon kansalaiset tai päättäjät tietävät asevarusteluun käyttämistämme verovaroista? Valtiontalouden tarkastusviraston mukaan eivät juuri mitään. Turvallisuus ja puolustuspoliittinen selonteko ohittaa asevarustelun yhdellä A4-sivulla. Se sivu on rahallisesti varsin suuri osa noin 120-sivuisesta pumaskasta. Siinä ei kuitenkaan, kuten tarkastusvirasto kritisoi, arvioida hankintapäätösten kustannusvaikutuksia tai sitä miten kyseinen aseosto vaikuttaa Suomen sotilaalliseen voimaan ja turvallisuuteen. Oli asevarustelusta sitten mitä mieltä hyvänsä, Suomen turvallisuuden ja miljardien veroeurojen käytön luulisi kiinnostavan myös kansalaisia. Tänään on myös päivä, jolloin annamme 500 miljoonaa euroa kysymättä mihin se menee ja mitä sillä saa.

*Julkisuudessa hankintamenojen suuruudeksi esitetään noin 650-750 miljoonaa euroa vuodessa, mutta Valtiontalouden tarkastusviraston tekemän selvityksen mukaan puolustusvoimat käyttää uusiin asehankintoihin tosiasiassa keskimäärin 500 miljoonaa euroa vuodessa.