Linkki

Suomalaisen sotateollisuuden vientikiemurat
Esitetty:
To 20.3.2014 klo 12.14 Yle Radio 1
Kuuntele ohjelma (11 min)

”Muutamilla suomalaisilla sotateollisuuden yrityksillä on vielä ainakin lähiviikkojen ajan vientiluvat voimassa Krimin konfliktin osapuolille eli Ukrainalle ja Venäjälle. Nähtäväksi jää, vaikuttaako konflikti uusien lupien myöntämiseen. Entä miten suomalainen asevientipolitiikka yleisesti kohtaa käytännön kaupankäynnin? Pidättäytyisikö vain typerys bisneksestä, kun joku niitä aseita kuitenkin tekee ja kauppaa? Haastateltavana tutkimusverkosto SaferGloben toiminnanjohtaja Jarmo Pykälä. Toimittajana Iida Ylinen.”

 

Salamurha Ukrainassa

Ukrainassa on ajauduttu väkivaltaisiin yhteenottoihin ja oli sitten kyse Kiovasta, Syyriasta tai Libyasta, väkivaltaisten kriisien yhteydessä nousee esille kysymys siitä onko suomalaisia sotatuotteita viety näihin maihin. Aikaperspektiivi tekee vastauksen vaikeaksi. Yksittäisen aseen elinkaari voi olla vuosikymmeniä, jolloin joudumme tarkastelemaan vientiä varsin pitkältä ajanjaksolta. Tämä tekee aseviennistä poliittisesti vaikean aiheen.

Haasteena on arvioida tehtyjä päätöksiä silloin käytössä olleiden tietojen eikä nykytiedon perusteella. Esimerkiksi niin kutsutun arabikevään aikana kyseenalaistettiin menneisyydessä tehdyt päätökset. Mutta voidaanko vientilupaviranomaisilta vaatia tapahtumien näkemistä ennakolta, kun kansainvälinen tutkijayhteisökään ei kyennyt siihen? Tämä ei tarkoita sitä, ette tehtyjä päätöksiä pidä tarvittaessa uudelleenarvioida kriittisesti. Kirjassa kerrotaan Uudesta-Kaledoniasta ja siinä tapauksessa on aiheellista kysyä, oliko asevalvontaviranomaisilla käytössään riittävät tiedot tehdessään vientipäätöstä.

Toiseksi on muistettava viranomaisilla olevan oikeus käyttää voimakeinoja yleisen turvallisuuden ja järjestyksen ylläpitämiseen. Kansalaisilla on oikeus mielenosoittamiseen, mutta mellakointi – väkivallan kohdistaminen henkilöihin tai omaisuuteen – on sen sijaan rikos. Yle Uutisten (20.2.2014, kohdassa 1:27) ja Radio Svobodan (20.2.2014) perusteella viranomaiset käyttävät tarkka-ampujan kivääreitä joukkojen tukahduttamiseen. Niiden perusteella ei voi sanoa, onko voimankäyttö oikeutettua juuri kuvissa näkyvissä tapauksissa. Mellakointikaan ei oikeuta viranomaisia käyttämään mitä tahansa voimakeinoja tai ampumaan aseettomia siviileitä. Voimankäytön oikeutuksesta voi lukea esimerkiksi joukkojenhallintaa käsittelevästä melko tuoreesta Suomen asevientiraportista (SaferGlobe 2013, s. 16-17).

Ukrainan Omega-joukkoja esittelevän videon (kohdasta 10:15) mukaan maassa käytettäisiin suomalaisvalmisteisia tarkka-ampujan kivääreitä. Jos näin on, miten aseet ovat sinne päätyneet? Puolustusministeriön vientitietojen mukaan vuosina 1998-2006 Suomesta ei viety Ukrainaan sotatuotteita. Sen jälkeen on myönnetty muutamia lupia, mutta niillä ei ole mitään tekemistä asian kanssa. Sen sijaan Ukrainaan on viety niin kutsuttuja siviiliaseita ja patruunoita. Niiden osuus tapahtumiin jää pimentoon, koska poliisihallituksen mukaan vientiluvat ovat salaisia. Joukossa voi olla viranomaiskäyttöön tarkoitettuja aseita. Ainakin Bahrainin asevoimien tarkka-ampujien kiväärien patruunat vietiin Suomesta tammikuussa 2011 nimenomaan siviilivientiluvilla.

Aseita kulkeutuu maailmalla myös salakuljetuksen seurauksena. Suomen haasteena on nimenomaan tarkka-ampujan kiväärien vieminen puolustusministeriön vientiluvilla jälleenmyyjille, jotka myyvät niitä eteenpäin siviileille. Näin tarkka-ampujien aseet pääsevät uimaan kohti toisia maita. Seuraavassa on kirjan lopullisesta käsikirjoituksesta pois jätetty kertomus siitä kuinka yksi tällainen ase päätyi Kiovan kaduille salamurhaan.

Päivitys 21.2.2014: Tekstiin linkitetyissä uutisvideokuvissa helmikuussa 2014 näkyvät aseet ovat todennäköisesti brittiläisiä L96A1 tarkka-ampujan kivääreitä.

Mad-Max
Tapahtumien kulku selvisi pääpiirteissään Segodnya’n (14.2.2011) ja muiden ukrainalaisten sanomalehtien jutuista. Niiden mukaan kaksi miestä, joista toinen kantoi mustaa litteää laukkua, pääsevät helposti sisään kiovalaisen kerrostalon ovesta sen sähkölukon mentyä sattumalta rikki muutamaa päivää aiemmin. Seuraavaksi he nousevat portaat ylimpään kerrokseen ja kiipeävät matalaan ullakkotilaan. Ullakon pienestä sivuikkunasta on esteetön näköala Svyatoshin piirin oikeustalon takapihalle.

aluekuva

Kuvakaappaus Google Street View -palvelusta: Salamurhaaja oli piiloutunut vasemmalla näkyvän kerrostalon katonrajassa olevalle ullakolle (mustat pienet aukot) ja oikeustalon takapiha näkyy edessä olevan matalan rakennuksen takana, kuvan oikeassa laidassa.


Toinen miehistä laskee laukun pölyiselle lattialle. Hän pystyttää ikkunan eteen kolmijalan. Laukusta hän nostaa suomalaisen tarkka-ampujan kiväärin ja lataa sen järeällä Lapuan .338 kaliiperin patruunalla. Kolmijalan päälle hän laittaa jyväpussin, sellaisen, jota moni käyttää lämmitettynä hartioiden rentouttamiseen. Tarkka-ampujan kiväärin hän asettaa huolellisesti jyväpussin päälle. Sen pitää olla tarkasti paikallaan, koska aikaa tulee olemaan vain muutama sekunti ja homma on hoidettava yhdellä laukauksella. Hänen kumppaninsa toimii tulentarkkailija eli niin kutsuttuna spotterina hoitaen vartioinnin, kohteen tarkkailun ja viestiliikenteen. Todennäköisesti kolmas miMad_max_murhapaikka2es oli sisällä oikeustalossa valmiina antamaan merkin kohteen lähtiessä liikkeelle. Asemies ei työnnä piippua ulos piilosta vaan ampuu ikkunan läpi. Toimintatavat viittaavat hänen saaneen erikoisjoukkojen kommandon koulutuksen. Hän poistaa kiikaritähtäimen linssisuojat ja alkaa odottaa.

Neljä kuukautta aiemmin Maksin Kurochkin oli pidätetty lentokentällä. Hän tiesi joutuvansa vangituksi, mutta palasi siitä huolimatta Moskovasta Ukrainaan. Kurochkin on yksi niistä uusrikkaista, joita nousi Neuvostoliiton raunioista. Hänestä on liikkeellä paljon juoruja ja varmuudella tiedetään vain vähän. Lempinimensä Mad-Max hän oli ansainnut temperamentistaan. Hänen kerrotaan saaneen erään energiayhtiön hallituksen puheenjohtajan irtisanoutumaan puolen tunnin ’luottamuksellisen keskustelun’ jälkeen. Toisessa yhtiössä hänestä tuli pääjohtaja edeltäjän kuoltua yllättäen autokolarissa. Rekka oli törmännyt mystisesti hänen autoonsa.

Pidätyksen jälkeen Kurochkinia vastaan oli nostettu syyte yrityksestä kiristää kymmenentuhatta dollaria. Ukrainalaisten mielestä syyte noin mitättömästä summasta vaikutti järjestetyltä jutulta. Kaikki nimittäin tiesivät Kurochkinin tienaavan vähintään puoli miljoonaa dollaria kuukaudessa. Hän omisti muun muassa hotelleja ja energiayhtiöitä. Jälkimmäinen ala on osoittautunut poliittisesti herkäksi, sillä se on Venäjän valtiolle merkittävä tulonlähde ja siten myös sen tärkeimpiä ulkopoliittisia työkaluja. Kurochkin on valtaapitävien oma liikemies, joka tuki Ukrainan sosiaalidemokraattista puoluetta SDPU(u):ta. Vuoden 2004 presidentinvaaleissa Ukraina oli parlamentarismin alkutaipaleella ja Maksim oli yksi virkaa tekevän pääministerin Viktor Yanukovychinin vaalikampanjan rahoittajista. Vaalivilppi, vastaehdokkaan myrkyttäminen ja monet muut vaalien aikaiset epäselvyydet johtivat oranssiin vallankumoukseen. Nyt Kurochkinin kerrotaan (Beststopnews.com, 27.3.2007) riitaantuneen liikekumppaniensa kanssa ja uhanneen kirjoittaa kirjan kaikesta siitä, mitä he olivat tehneet Neuvostoliiton romahduksen jälkeen.

Oikeudenistunnon jälkeen Maksin Kurochkin astuu ulos oikeustalon takaovesta. Tutkintavankeudesta huolimatta liituraitapuku ja kalliit ruskeat nahkakengät ovat moitteettomat. Talossa on meneillään julkisivuremontti ja rakennustyömaan takia vankienkuljetusauto on jouduttu pysäköimään tavanomaista kauemmas. Vanginvartija alkaa ohjata Kurochkiniä kohti autoa, kun laukaus osuu. Se lävistää Kurochkinin rinnan, ja jatkaa matkaansa haavoittaen takana seissyttä vanginvartijaa sekä lävistäen oikeustalon oven ja pysähtyen lopulta betoniseinään. Maksim Kurochkin on kuollut jo ennen kuin lyyhistyy mahalleen oikeustalon portaille kerääntyvään verilammikkoon. OLYMPUS DIGITAL CAMERAAmpuja laskee tarkka-ampujan kiväärin lattialle. Ampuja ja spotteri vetävät kasvoilleen maskit, juoksevat portaat alas, hyppäävät talon takana odottavaan autoon ja katoavat.

Salamurha on ukrainalaisille järkytys. Mitään vastaava ei ollut koskaan ennen nähty. Iltapäivälehdet kuvasivat tapahtunutta amerikkalaistyyliseksi taisteluksi, jollaista näkee vain elokuvissa. Toiset pitivät Maksim Kurochkin murhaa poliittisena ja toiset uskoivat sen johtuneen hänen hämäristä liiketoimistaan. Luoti osui myös Ukrainan poliittiseen eliittiin ja monenlaisia selittelyjä kuultiin. Salamurha on yhä selvittämättä. Aseen reitti sen sijaan saatiin selville. (Sen voi lukea kirjasta)

Sukellus asekaupan maailmaan

Kaksi vuotta sitten, joulukuussa 2011, sain yhteydenoton pörssiyhtiö Vaisala Oyj:tä tuntevalta taholta. Lähde halusi kertoa yrityksen harjoittamasta sotatuotekaupasta ja sen kauppatavoista. Kyse oli vyyhdestä, johon liittyi useita toimijoita sekä maita, joten otin yhteyttä Ylen MOT-ohjelman toimitukseen.

Sovimme alkavamme selvittämään asiaa yhdessä. Samalla saisin aineistoa asekauppaa käsittelevään kirjaani. Pystykorva-kustantaja oli hieman aiemmin pyytänyt minua kirjoittamaan kirjan suomalaisesta aseviennistä. Edellisestä teoksesta oli kulunut jo lähes 30 vuotta ja moni asia oli sen jälkeen muuttunut. Lopullisen päätöksen kirjan kirjoittamisesta tein kuitenkin vasta kuultuani lähteen kertomuksen.

Olin tutustunut mittalaitteita ja ympäristöteknologiaa valmistavan pörssiyhtiö Vaisala Oyj:n sotatuotekauppaan ensimmäisen kerran tehdessäni selvitystä suomalaisesta aseviennistä vuonna 2009. Vaisala Oyj:tä pidettiin sotateollisuutemme kärkiyrityksenä, mutta sen tästä puolesta tiedettiin julkisuudessa hyvin vähän. Seuraavana vuonna kirjoitin siitä jutun Voima-lehteen.

Joulukuussa 2011 rauhanjärjestö Sadankomitea pyysi oikeuskansleria selvittämään, olisiko puolustusministeriön pitänyt vaatia osalta Vaisala Oyj:n tuotteita maastavientilupia. Siis olivatko ne laissa tarkoitettuja puolustustarvikkeita. Käytän puolustustarvikkeista termiä sotatuote, joka kattaa tarvikkeiden lisäksi ohjelmisto ja palvelut.

Vaisala Oyj:n toimitusjohtaja kertoi Taloussanomille sen tuotteiden ainoan puolustusspesifin ominaisuuden olevan muun muassa kestävämmät pakkaukset. Yrityksen näkemyksen mukaan se valmisti tavallisia tuotteita, joita asevoimat nyt sattuivat käyttämään omassa toiminnassaan. Säähavaintolaitteet olivat siten armeijalle kuin villapaidat tai näkkileipä.

Lähteen mukaan yhtiön edustajien lausunnot eivät antaneet totuudenmukaista kuvaa sen harjoittamasta toiminnasta. Tämä oli päällimmäisin syy siihen, miksi hän halusi kertoa tarinansa.

Tapasimme Liisa-tädin, aloin kutsua lähdettä tuolla nimellä, useita kertoja. MOT sai haltuunsa yhtiön asiakirjoja ja löysimme tietoja myös sota-arkistosta ja Wikileaksin julkaisemista Yhdysvaltain ulkoasiainhallinnon diplomaattisähkeistä. Myös eräs toinen yhtiön toimintaa tunteva henkilö otti yhteyttä ja kertoi tarinansa. Vaisala Oyj:n sotatuotekauppa oli ollut vuosia hyvin pienen piirin hoidossa ja ylipäätään vain parikymmentä ihmistä saattoi tietää kerrottuja asioita. Yhtiön toimitusjohtajakaan ei välttämättä tiennyt kaikkea. Tulen myöhemmissä artikkeleissa palaamaan Liisa-tädin kertomukseen ja Vaisala Oyj:n tuotekehitykseen sekä julkaisemaan yhtiön että puolustushallinnonkin asiakirjoja.

MOT:n toimittaja Kai Bymanin Sääluotain sodassa ohjelma tuli ulos helmikuussa 2012. Puolisen vuotta sen esittämisen jälkeen olin puhumassa asekaupasta toimittajayhdistyksen tilaisuudessa. Illan lopuksi eräs toimittajista tuli kertomaan suositelleensa muutama päivä aiemmin teini-ikäiselleen kesätyöpaikaksi Vaisala Oyj:tä. Teini-ikäinen oli kieltäytynyt vedoten eettisiin syihin ja valistanut äitiään yhtiön sotatuotekaupasta. Kirjassani kerron, miten sotateollisuus huolehtii julkikuvastaan muun muassa saadakseen parhaat mahdolliset työntekijät palvelukseensa.

Liisa-täti piti maanpuolustusta tärkeänä ja hän olisi ollut valmis myymään sotatuotteita, mutta hänelläkin oli omat eettiset rajansa. Hän ei hyväksyisi niiden myyntiä suoraan sotaan eikä diktaattoreille. Tämä on pohdinta, joka jokaisen sotateollisuutta harjoiKansi_suomalainenasekauppattavan yhtiön on tehtävä. Se on myös perustavanlaatuinen haaste suomalaisessa aseviennissä ja sitä joudutaan pohtimaan kerta toisensa jälkeen tehtäessä vientilupapäätöksiä. Perusteellinen pohdinta on mahdollista puolustustarvikkeiden vientilain ansiosta. Oikeuskansleri ei ole vielä päättänyt pitäisikö osan Vaisala Oyj:n tuotteista olla lain alaisia.

Arvostan Liisa-tädin ja muiden tätä kirjaa varten asioita julki tuoneiden rohkeutta. Pitää silti muistaa monien heidän olleen vuosia ylläpitämässä kritisoimiaan toimintatapoja. Silti Liisa-täti oli syy kirjoittaa kirja. Hänen mielestään oli tullut aika kertoa suomalaisesta asekaupasta suuremmalle joukolle ihmisiä. Olin samaa mieltä.

Kirja on nyt painossa.