Päivä jolloin annoit 500 miljoonaa kysymättä

Tänään Tukholman kansainvälinen rauhantutkimusinstituutti (SIPRI) julkaisi perinteiseen tapaansa maailman sotilasmenorasitetta kuvaavan indeksinsä. Siprin arvion mukaan valtiot käyttivät vuonna 2013 sotilasmenoihin 1 750 miljardia dollaria. YK:n pääsihteerin Ban Ki-moon yritti laittaa summan hieman ymmärrettävämpään muotoon pari vuotta sitten: maailma käyttää sotiin valmistautumiseen jokaisen vuoden kuuden ensimmäisen viikon aikana yhtä paljon kuin YK:n on käyttänyt koko historiansa aikana rauhanturvaoperaatioihin.

Tänään Kansainvälisenä asevarustelun vastaisena toimintapäivänä kerroin Antimilitaristisen kahvilan kirjailijavieraana yhden kaikkein omituisimmasta asioista asevarustelussa olevan sen, kuinka annamme siihen verovaroja ilman kysymyksiä. Asevarustelusta päätetään kerran neljässä vuodessa turvallisuus ja puolustuspoliittisessa selonteossa. Siinä hankinnat esitetään kykyinä ja esimerkiksi pari selontekoa sitten hallitus päätti hankkia ilmasta-maahan kyvyn. Useampia vuosia myöhemmin julkisuudessa sitten keskusteltiin siitä, onko Suomen tarpeen hankkia kymmenillä miljoonilla euroilla JASSM-risteilyohjuksia ja miten se itse asiassa vaikuttaa Suomen sotilaalliseen toimintakykyyn.

Pääkaupunkiseudun suojaksi päätetään hankkia ilmapuolustuskyky - mitä se maksoi ja mitkä ovat sen vahvuudet ja heikkoudet?

Pääkaupunkiseudun suojaksi päätetään hankkia ilmapuolustuskyky – mitä se maksaa, mihin se soveltuu, mitkä ovat sen vahvuudet sekä heikkoudet?

Usein linjaukset sitovat monen eduskunnan kädet. Yksittäisen asejärjestelmän käyttöikä, kun voi olla jopa 20-45 vuotta. Esimerkiksi 1990-luvun vaihteessa tehty päätös Hornet-rynnäkköhävittäjien hankinnasta on johtanut kahteen modernisaatiohankkeeseen. Se tullee johtamaan vielä kolmanteen modernisaatiohankkeeseen ennen hävittäjien poistumista Suomen ilmavoimien käytöstä 2030-luvun vaihteessa. Tuolloin muutaman sanan lause on tullut maksamaan veronmaksajille yli neljä miljardia euroa. Sen lisäksi tulevat vielä hävittäjien tekninen ylläpito ja huolto (satoja työntekijöitä) ja lentäjien kouluttaminen neljänkymmenen vuoden ajan.

Suomi käyttää uusien asejärjestelmien hankintaan keskimäärin 500 miljoonaa euroa vuosittain*. Puolustuspoliittista keskustelua käydään varustelumäärärahan tasosta, mutta kuinka paljon kansalaiset tai päättäjät tietävät asevarusteluun käyttämistämme verovaroista? Valtiontalouden tarkastusviraston mukaan eivät juuri mitään. Turvallisuus ja puolustuspoliittinen selonteko ohittaa asevarustelun yhdellä A4-sivulla. Se sivu on rahallisesti varsin suuri osa noin 120-sivuisesta pumaskasta. Siinä ei kuitenkaan, kuten tarkastusvirasto kritisoi, arvioida hankintapäätösten kustannusvaikutuksia tai sitä miten kyseinen aseosto vaikuttaa Suomen sotilaalliseen voimaan ja turvallisuuteen. Oli asevarustelusta sitten mitä mieltä hyvänsä, Suomen turvallisuuden ja miljardien veroeurojen käytön luulisi kiinnostavan myös kansalaisia. Tänään on myös päivä, jolloin annamme 500 miljoonaa euroa kysymättä mihin se menee ja mitä sillä saa.

*Julkisuudessa hankintamenojen suuruudeksi esitetään noin 650-750 miljoonaa euroa vuodessa, mutta Valtiontalouden tarkastusviraston tekemän selvityksen mukaan puolustusvoimat käyttää uusiin asehankintoihin tosiasiassa keskimäärin 500 miljoonaa euroa vuodessa.

Mainokset

Miksi ulkoasiainministeriö ja järjestöt palkkaavat asemiehiä?

Afganistanin ja Irakin kaltaiset pitkittyneet ja veriset sodan ovat tehneet yksityisten turvapalvelujen ostamisen houkuttelevaksi jopa maailman mahtavimmille sotavoimille kuten Yhdysvaltain armeijalle”, kirjoitti kansainvälisen kehitysyhteistyön professori Liisa Laakso Suomen Ekumeenisen neuvoston Vastuuviikolla 2007. Yleiseen tietoisuuteen sotilaspalveluyritykset nousivat viimeistään yhdysvaltalaisen Blackwaterin työntekijöiden ammuttua 17 ja haavoittaen 20 siviiliä Irakin Bagdadissa saman vuoden syyskuussa .

Vuonna 2014 ilmiö on rantautunut myös Suomeen. Tai on se ollut täällä jo jonkin aikaa, mutta siitä ei vain ole tiedetty. Yle MOT:n Suomalainen sotilasbisnes -ohjelman (31.3.2014) selvityksen mukaan Suomesta käsin operoi ulkomailla ainakin kuusi sotilas- ja turvapalvelualan yritystä. Samoin monet kansalaisjärjestöt ja yritykset ostavat turvayritysten palveluita tiedusteluanalyyseista riskienhallinnan koulutukseen ja suunnitteluun kuin itse fyysiseen suojaukseen. Ulkoasiainministeriö käyttää ulkomailla turvapalveluihin pari miljoonaa euroa. Seura-lehden selvityksen mukaan summasta noin puolet käytetään Afganistanissa. Ulkoministeriö ei suostu kertomaan tarkkoja summia tai keneltä palveluita ostetaan tai mihin rahaa ylipäänsä edes käytetään, mutta summaan sisältynee kaikki kiinteistöturvallisuudesta aina esimerkiksi Suomen Afganistanin suurlähettilään henkilösuojauksesta vastaavaan yksityiseen sotilas- ja turvapalveluun.

Haastattelin kirjaani varten sodankäynnin kaupallistamisesta Lapin yliopistoon väitöskirjaa tekevää Mirva Salmista. Hän muistutti, ettei kaikkea sodankäynnin yksityistämisen alla tapahtuvaa toimintaa pidä niputtaa yhteen. Valtaosa siitä on tukitoimintojen järjestämistä. Ne liittyvät sotatuotteiden valmistamiseen, tuotteiden huolto- ja ylläpitopalveluihin, joukkojen logistiikkaan, tukikohtien rakentamiseen, ruokahuoltoon ja vartiointiin. Yksistään vartiointipalveluiden sisällä on useita erilaisia toimijoita. Esimerkiksi Suomessa toimivan G4S:n liiketoiminta on globaalia ja se tarjoaa palveluitaan muun muassa Irakissa. Salminen kertoo joidenkin Afganistanin sotaherrojen rekisteröineen omat militiansa liikeyritykseksi ja tarjonneen sitten maan lainsäädännön mukaisesti asejoukkojaan turvapalveluina. Tapausten tultua julki on Natossa ja kansalaisjärjestöissä taustatarkistukset on yritetty tehdä huolellisemmin.

Sotilas- ja turvapalveluyrityksistä vain harva on osallistunut taistelutehtäviin. EU:n järjestämässä kuulemisessa brittiläisen alan keskusjärjestön pääjohtaja Andy Bearpark korosti olevan olennaista se miten yksityisiä turvallisuuspalveluita käytetään. Hän vaati selkeää ja kattavaa säätely-ympäristöä ja ehdotti yritysten rooliksi omaisuuden suojaamisen ja taistelutehtävien jäävän kokonaan valtioille. Yritykset ovat pyrkineet tekemään itse säätelyä laatimalla omia käytännesäännöstöjään. Alan suurimman ja vanhimman kansainvälisen järjestön, International Stability Operation Association, ISOA:n käytännesäännöstä on menossa jo 13. päivitetty versio. Salminen kertoo valtioiden usein edellyttävän yrityksiltä sopimusten allekirjoittamiseksi sitoutumista alan käytännesäädöksiin. Vaikka taistelutehtävät päätettäisiin jättää vain valtioiden suoritettavaksi, ei tämä kuitenkaan tarkoita, etteivätkö yritykset voisi joutua käyttämään asetta. Viime kädessä aseistetuissa turvapalveluissa on aina kyse aseellisen väkivallan käyttämisestä.

Sotilas- ja turvateollisuus syntyi aluksi Yhdysvaltain asevoimien mukana Irakissa, mutta nykyään yhä suurempi osa kysynnästä tulee muualta. EU:n Turvallisuus- ja puolustuspolitiikan alivaliokunta selvitti sotilas- ja turvapalvelualan kehitystä kuulemisessaan maaliskuussa 2011. EU:n ensisijainen tehtävä on työntekijöiden turvallisuudesta huolehtiminen ja unionin edustajan mukaan olot kriisialueilla ovat turvattomat. EU ja järjestöt eivät usko isäntämaan viranomaisten pystyvän takaamaan luotettavasti turvallisuutta. Vaihtoehto olisi tuoda turvallisuus kotimaista, mutta EU-maat eivät ole halukkaita kustantamaan poliiseja ja sotilaita turvaksi. Ainoaksi vaihtoehdoksi jää palkata yksityisiä turvayrityksiä järjestämään rakennusten ja henkilöstön suojaaminen.

valonvah

Sotilas- ja turvapalveluyrityksiä on ollut vaikea saada ilmenneistä väärinkäytöksistä oikeudelliseen vastuuseen.

Blackwaterin kohua herättänyt Bagdadin ampumatapaus syksyllä 2007 tunnetaan hyvin, mutta moni luulee sen liittyneen Yhdysvaltain asevoimien taistelutoimintaan, kun kyse oli tosiasiassa avustustoiminnasta. Yritys oli kuljettamassa yhdysvaltojen kehitysministeriön toimistoon yhdysvaltojen ulkoministeriön henkilöstöä. Saattuetta kohtaan ei ollut ammuttu, kuten myöhemmät tutkimukset osoittivat, vaikka yhtiön työntekijät niin luulivat tai väittivät. Mistä sitten ylilyönnit johtuivat?

Syy löytyy niin ”tuotteessa” olleista puutteista, työntekijöiden koulutuksesta, työnjohdosta ja yrityskulttuurista laajemminkin. EU:n kuulema Andy Bearpark oli huolissaan yrityksissä työskentelevien entisten sotilaiden soveltuvuudesta ja epäili, ettei pelkkä posttraumaattisen stressin selvittäminen ole riittävä rekrytointikriteeri. Toinen syy saattoi olla puutteet tuotteessa. Kotimaassa, esimerkiksi Suomessa ja Britanniassa on tietyt tavat järjestää henkilösuojausta, mutta konfliktimaassa ei voida toimia samalla tavoin, koska vastassa voi olla raskaasti aseistettu joukko. Asevoimat taas ovat tottuneet suojautumaan sotilaallisilta hyökkäyksiltä, mutta niiden toimintatapoja ei ole suunniteltu henkilösuojausta varten. Hyvin voi kysyä millaisen lopputuloksen Suomen puolustusvoimien sotilasosaston järjestämä henkilösuojaus oli tuottanut, jos puolustusministeri Carl Haglundin saattue olisi joutunut Mazar-e-Sharifin ruuhkaisilla kaduilla uhkaavaan tilanteeseen ministerin Afganistanin vierailulla huhtikuussa 2013. Turvayritykset ovat kehittäneet omia tuotteitaan asevoimien toimintatavoista lähtien eikä se ole tuottanut parasta toivottua tulosta kuten skandaalit osoittavat.

Kansan Uutiset kirjoitti yksityistämisen edenneen ”niin nopeasti ja pitkälle, ettei edes maailman mahtavin armeija enää pärjää ilman yritysten tukea”, mutta johtopäätöksenä ei ole sotateollisen kompleksin ylivallasta vaan siitä, etteivät asevoimat taivu niihin tehtäviin, joita päättäjät siltä nykyään odottavat. Sotilaat on koulutettu käymään sotaa eikä suojelemaan siviileitä. Sotilaskoneiston kasaaminen on hidasta, kun nopeasti eskaloituvissa kriiseissä yritysten, median ja kansalaisjärjestöjen suojan tarve on usein välitön. Sotilaskoneiston ylläpitäminen on kallista, minkä takia sitä ei taloudellisista syistä haluta lähettää sadan EU:n siviilityöntekijän suojaksi.

Lähteet:
Suomalainen sotilasbusines. Kai Byman, Yle MOT 31.3.2014.
Puolustusministeri Haglund vierailullaan Mazar-iSharifissa: ”rauhanturvaajien jälkihoitoa parannetaan”. Puolustusvoimat, tiedote 18.4.2013
Blackwater vain jäävuoren huippu – Bushin hallinto yksityisti sodan. Kai Hirvasnoro, Kansan Uutiset 25.10.2010.

Linkki

Suomalaisen sotateollisuuden vientikiemurat
Esitetty:
To 20.3.2014 klo 12.14 Yle Radio 1
Kuuntele ohjelma (11 min)

”Muutamilla suomalaisilla sotateollisuuden yrityksillä on vielä ainakin lähiviikkojen ajan vientiluvat voimassa Krimin konfliktin osapuolille eli Ukrainalle ja Venäjälle. Nähtäväksi jää, vaikuttaako konflikti uusien lupien myöntämiseen. Entä miten suomalainen asevientipolitiikka yleisesti kohtaa käytännön kaupankäynnin? Pidättäytyisikö vain typerys bisneksestä, kun joku niitä aseita kuitenkin tekee ja kauppaa? Haastateltavana tutkimusverkosto SaferGloben toiminnanjohtaja Jarmo Pykälä. Toimittajana Iida Ylinen.”

 

Maavoimien lahjusjupakasta tuomiot

Viime kuukausina on käsitelty Patria Oyj:n Egyptin, Slovenian ja Kroatian kauppoihin liittyneitä syytteitä ja epäilyksiä lahjonnasta. Vähemmälle huomiolle sen sijaan ovat jääneet kotimaiset lahjustapaukset. Kirjassani kerroin Maavoimien materiaalilaitoksen esikunnassa tapahtuneesta lahjuksen vastaanottamisesta. Lainvoimainen tuomio tuli juuri Turun hovioikeudesta.liikennemerkki

Lahjonta tapahtui vuonna 2006, kun maavoimien materiaalilaitoksen esikunta kilpailutti ammunnoista kertyvien hylsyjen romumetallikaupan. Samassa yhteydessä kilpailutettiin satojen Itä-Saksasta 1990-luvulla ja aiemmin Neuvostoliitosta hankittujen taistelupanssarivaunujen sekä panssariajo-neuvojen romuttaminen.

Mistään nappikaupasta ei ollut kyse. Kaksivuotisen sopimuksen arvon arveltiin olleen 6-8 miljoonaa euroa. Tarkkaa summaa ja puolustusvoimien kärsimää vahinkoa ei saatu selville muun muassa voimakkaasti nousseiden metallien maailmanmarkkinahintojen ja kerätyn romun määrien seurantaan liittyneiden epäselvyyksien takia.

Turun hovioikeus tuomitsi Stena Recycling Oy:lle yhteisösakon ja toimitusjohtaja Göran Rönnbergin kahteen päiväsakkoon lahjonnasta. Lahjontaa pyritään aina peittelemään talousrikoksilla ja väärentämällä asiakirjoja. Esimerkiksi Patriassa Egyptin kauppojen yhteydessä valtionyhtiön työntekijät syyllistyivät kirjanpitorikoksiin. Stena Recycling Oy:ssa operaatioon osallistui kaksi työntekijää. He rikkoivat yrityssalaisuutta urkkiessaan kilpailijan tarjouksen tietoja puolustusvoimilta ja syyllistyivät törkeään petokseen väärentäessään yhtiönsä tarjouskilpailuun lähettämiä asiakirjoja. Toiminta tapahtui pääasiassa Jyväskylässä. Seutukuntalainen mies tuomittiin vuoden ja kuuden kuukauden sekä kumppanina toiminut satakuntalainen vuoden ja neljän kuukauden ehdollisiin vankeusrangaistuksiin.

Maavoimien materiaalilaitoksen esikunnassa työskennelleen keskisuomalaisen everstiluutnantin vuoden ja yhdeksän kuukauden ehdollisen vankeusrangaistuksen hovioikeus piti ennallaan. Se tuli lahjuksen ottamisen lisäksi tarjouskilpailun ja lopullisten kauppakirjojen peukaloinnista rikkomalla virkasalaisuutta, virkavelvollisuutta ja väärentämällä asiakirjoja. Kahden ja puolen tuhannen euron lahjukset tulivat lopulta maksamaan hänelle oikeudenkäyntikulujen ja vahingonkorvausten muodossa noin 90 000 euroa. Tuomitut joutuivat yhteisvastuullisesti maksamaan tarjouskilpailun hävinneelle Kuusakoski Oy:lle vahingonkorvauksia ja oikeudenkäyntikuluja noin 270 000 euroa.

Tapauksessa olisi vieläkin selvitettävää. Miksi kukaan everstiluutnantin esimiehistä maavoimien materiaalilaitoksen kaupallisesta neuvoksesta puolustusministeriön hallitusneuvokseen asti ei selvittänyt mistä yritysten tarjouksissa ollut 250 000 euron hintaero johtui? Poliisin kuulustelupöytäkirjojen mukaan sitä ei ollut mahdollista päätellä itse tarjouksista, koska ne eivät olleet vertailukelpoisia. Miksi everstiluutnantti tuomittiin majoittumisesta Stena Recycling Oy:n maksamiin mökkeihin ja hulppeista illallisista Kittilän räjäytysleirin aikana, mutta kaikkien muiden puolustusvoimien upseerin kohdalla kyse oli normaalista käytännöstä? Entä ylittikö puolustusministeri valtuutensa myöntäessään noin 7,4 miljoonan euron arvoisen vientiluvan hylsyille? Esimerkiksi Bahrain noin 870 000 euron arvoisen vientiluvan kohdalla puolustusministeriö korosti ministeriön voivan myöntää vientilupia miljoonaan euroon asti ilman valtioneuvoston käsittelyä. Nyt tämä mystinen raja-arvo kuitenkin voitiin ylittää moninkertaisesti vaikka kyse oli valtioneuvoston päätäntävaltaan kuuluvan taistelumateriaalin viennistä.

Kuusakoski_loppulausunto

Oikeudenkäyntimateriaalia Turun hovioikeudessa. Kuusakoski Oy ihmetteli antamassaan loppulausunnossaan puolustusvoimien vaikeuksia selvittää panssarikaluston sisältämiä metalleja. Ne määrittelevät kuinka hyvin panssari suojaa osumilta. Koko kilpailutus taas perustui nimenomaan panssarien sisältämistä metalleista saataviin hintoihin. Esimerkiksi nikkelin maailmanmarkkinahinta nousi sopimuskaudella noin 15 dollarista tonnilta korkeimmillaan yli 50 dollariin tonnilta.

Sukellus asekaupan maailmaan

Kaksi vuotta sitten, joulukuussa 2011, sain yhteydenoton pörssiyhtiö Vaisala Oyj:tä tuntevalta taholta. Lähde halusi kertoa yrityksen harjoittamasta sotatuotekaupasta ja sen kauppatavoista. Kyse oli vyyhdestä, johon liittyi useita toimijoita sekä maita, joten otin yhteyttä Ylen MOT-ohjelman toimitukseen.

Sovimme alkavamme selvittämään asiaa yhdessä. Samalla saisin aineistoa asekauppaa käsittelevään kirjaani. Pystykorva-kustantaja oli hieman aiemmin pyytänyt minua kirjoittamaan kirjan suomalaisesta aseviennistä. Edellisestä teoksesta oli kulunut jo lähes 30 vuotta ja moni asia oli sen jälkeen muuttunut. Lopullisen päätöksen kirjan kirjoittamisesta tein kuitenkin vasta kuultuani lähteen kertomuksen.

Olin tutustunut mittalaitteita ja ympäristöteknologiaa valmistavan pörssiyhtiö Vaisala Oyj:n sotatuotekauppaan ensimmäisen kerran tehdessäni selvitystä suomalaisesta aseviennistä vuonna 2009. Vaisala Oyj:tä pidettiin sotateollisuutemme kärkiyrityksenä, mutta sen tästä puolesta tiedettiin julkisuudessa hyvin vähän. Seuraavana vuonna kirjoitin siitä jutun Voima-lehteen.

Joulukuussa 2011 rauhanjärjestö Sadankomitea pyysi oikeuskansleria selvittämään, olisiko puolustusministeriön pitänyt vaatia osalta Vaisala Oyj:n tuotteita maastavientilupia. Siis olivatko ne laissa tarkoitettuja puolustustarvikkeita. Käytän puolustustarvikkeista termiä sotatuote, joka kattaa tarvikkeiden lisäksi ohjelmisto ja palvelut.

Vaisala Oyj:n toimitusjohtaja kertoi Taloussanomille sen tuotteiden ainoan puolustusspesifin ominaisuuden olevan muun muassa kestävämmät pakkaukset. Yrityksen näkemyksen mukaan se valmisti tavallisia tuotteita, joita asevoimat nyt sattuivat käyttämään omassa toiminnassaan. Säähavaintolaitteet olivat siten armeijalle kuin villapaidat tai näkkileipä.

Lähteen mukaan yhtiön edustajien lausunnot eivät antaneet totuudenmukaista kuvaa sen harjoittamasta toiminnasta. Tämä oli päällimmäisin syy siihen, miksi hän halusi kertoa tarinansa.

Tapasimme Liisa-tädin, aloin kutsua lähdettä tuolla nimellä, useita kertoja. MOT sai haltuunsa yhtiön asiakirjoja ja löysimme tietoja myös sota-arkistosta ja Wikileaksin julkaisemista Yhdysvaltain ulkoasiainhallinnon diplomaattisähkeistä. Myös eräs toinen yhtiön toimintaa tunteva henkilö otti yhteyttä ja kertoi tarinansa. Vaisala Oyj:n sotatuotekauppa oli ollut vuosia hyvin pienen piirin hoidossa ja ylipäätään vain parikymmentä ihmistä saattoi tietää kerrottuja asioita. Yhtiön toimitusjohtajakaan ei välttämättä tiennyt kaikkea. Tulen myöhemmissä artikkeleissa palaamaan Liisa-tädin kertomukseen ja Vaisala Oyj:n tuotekehitykseen sekä julkaisemaan yhtiön että puolustushallinnonkin asiakirjoja.

MOT:n toimittaja Kai Bymanin Sääluotain sodassa ohjelma tuli ulos helmikuussa 2012. Puolisen vuotta sen esittämisen jälkeen olin puhumassa asekaupasta toimittajayhdistyksen tilaisuudessa. Illan lopuksi eräs toimittajista tuli kertomaan suositelleensa muutama päivä aiemmin teini-ikäiselleen kesätyöpaikaksi Vaisala Oyj:tä. Teini-ikäinen oli kieltäytynyt vedoten eettisiin syihin ja valistanut äitiään yhtiön sotatuotekaupasta. Kirjassani kerron, miten sotateollisuus huolehtii julkikuvastaan muun muassa saadakseen parhaat mahdolliset työntekijät palvelukseensa.

Liisa-täti piti maanpuolustusta tärkeänä ja hän olisi ollut valmis myymään sotatuotteita, mutta hänelläkin oli omat eettiset rajansa. Hän ei hyväksyisi niiden myyntiä suoraan sotaan eikä diktaattoreille. Tämä on pohdinta, joka jokaisen sotateollisuutta harjoiKansi_suomalainenasekauppattavan yhtiön on tehtävä. Se on myös perustavanlaatuinen haaste suomalaisessa aseviennissä ja sitä joudutaan pohtimaan kerta toisensa jälkeen tehtäessä vientilupapäätöksiä. Perusteellinen pohdinta on mahdollista puolustustarvikkeiden vientilain ansiosta. Oikeuskansleri ei ole vielä päättänyt pitäisikö osan Vaisala Oyj:n tuotteista olla lain alaisia.

Arvostan Liisa-tädin ja muiden tätä kirjaa varten asioita julki tuoneiden rohkeutta. Pitää silti muistaa monien heidän olleen vuosia ylläpitämässä kritisoimiaan toimintatapoja. Silti Liisa-täti oli syy kirjoittaa kirja. Hänen mielestään oli tullut aika kertoa suomalaisesta asekaupasta suuremmalle joukolle ihmisiä. Olin samaa mieltä.

Kirja on nyt painossa.