Sodankäynnin kaupallistuminen on uusvanha ilmiö

Yritysten mukanaolo sodissa ei ole uusi ilmiö vaan itse asiassa sodankäynti valtion hallinnassa on uusi ilmiö. Näin kirjoitti Maanpuolustuskorkeakoulun tutkija Joonas Sipilä Kylkirautalehdessä (2/2007, s. 12-17) muutama vuosi sitten. Sodankäynnin valtiollistaminen sai Mikko Huhtamiehen väitöskirjatutkimuksen mukaan alkunsa 1600-luvun alussa eurooppalaisten ruhtinaiden alkaessa rakentaa keskitetysti johdettuja valtioita. Hallinnon kehittämiseen tarvittiin virkamiehiä ja se maksoi. Rahaa kerättiin kehittämällä verotusta ja hankkimalla valtiolle lisäresursseja valloittamalla ulkomaita.

Talonpoikaisarmeijat kykenivät taistelemaan vain lyhyitä aikoja ja lähialueilla, kun valloitussotiin tarvittiin pysyvää sotaväkeä. Ruotsi yritti värvätä vapaaehtoisia sotilaiksi, mutta tulijoita oli vähän ja heidänkin vaatimattomia rivejään verottivat tautikuolleisuus sekä sotilaskarkuruus. Huhtamies kirjoittaa joukkoja korvatun ulkomaisilla palkkasotilailla. Erityisesti sveitsiläiset saavuttivat mainetta palkkasotilaina ja Sipilän mukaan ” jokaisella itseään kunnioittavalla monarkilla oli oma rykmenttinsä sveitsiläisiä”. Paavin hieman yli sata miehinen sveitsiläiskaarti jatkaa samaa perinnettä.

Seuraavalla vuosisadalla yritykset olivat yleisesti järjestämässä valtioiden sotajoukkojen huoltoa. Kaupallisesti toimivilla yrityksillä oli myös omia armeijoita. Sipilä nostaa esimerkiksi laajoja maantieteellisiä alueita hallinneet kauppakomppaniat. Venäläis-amerikkalainen kauppakomppania hallinnoi Alaskaa ja Britannialla, Ruotsilla, Ranskalla, Tanskalla ja Hollannilla oli kauppakomppanioita eri puolilla Intian valtamerta.

Eurooppalaiset hallitsijat halusivat itselleen enemmän valtaa pyrkimällä vähentämään riippuvuutta sotaurakoitsijoista ja ulkomaisista monikansallisista palkkajoukoista. Seurasi monenlaisia malleja, joista Suomessa tunnetuin on nostoväki. Se oli ammattisotilaiden ja pakko-oton eli asevelvollisuuden välimuoto. Siinä tietyn alueen, yleensä ruodun eli kymmenen talon, tuli aseistaa ja lähettää yksi sotilas kuninkaan joukkoihin. Valtioiden sodankäynti paisui ja sen niellessä esimerkiksi suurimman osan Ruotsin valtionvaroista, yritettiin säästöjä saada aikaan ottamalla käyttöön laajemmat pakko-otot. Vasta 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa muodostettiin miespuoleisia kansalaisia koskeva yleinen asevelvollisuus ja massa-armeijat.

Työttömien sotilaiden esiinmarssi
Sotaurakoitsijoiden käyttö yleistyi uudestaan 1990-luvulla. Ilmiön taustalla ovat eri tekijät kuin edellisellä vuosituhannella. Ensinnäkin tarjonta loi kysyntää. Kylmän sodan jälkeen kymmenet eri valtiot demobilisoivat asevoimien joukkoja. Työttömäksi joutuneet ammattitaitoiset sotilaat tarjosivat osaamistaan yksityisille markkinoille. Sama ilmiö näkyy myös Suomessa. Erikoisjoukkojen ammattisotilaat palvelevat enintään kolme kertaa viisi vuotta. Jos puolustusvoimista ei löydy noin 35-vuotiaalle taistelijalle uusia tehtäviä niin edessä on joko oman osaamisen myyminen yksityiselle puolelle tai kouluttautuminen kokonaan uudelle alalle.

Puolustusvoimien koulutus tuottaa työkokemusta jota voi myydä turva-alalle

Puolustusvoimien koulutus tuottaa työkokemusta jota voi myydä turva-alalle

Myös 55-60-vuoden iässä eläköityvät upseerit ovat usein halukkaita jatkamaan työelämässä ja heitä siirtyy yksityiselle puolelle niin puhtaasti siviilihommiin kuin myös sotateollisuuden yritysten asiantuntijoiksi. He ovat sitten myyneet omaa osaamistaan takaisin puolustushallinnolle. Kuten kirjassani kerron, Valtiontalouden tarkastusvirasto on puuttunut tähän. Valtaosa hommista on saatu ilman kilpailutusta eikä ylipäätään valtion tiukan tilinpidon kannalta ole järkevää maksaa samanaikaisesti sotilaseläkettä että korkeita konsulttipalkkioita.

Tukihenkilöstön tarve lisääntyy
Toinen yritysten käyttöä lisännyt tekijä on automatisaatio. Mary Kaldorin mukaan asejärjestelmien teknistyminen on vähentänyt tarvetta palkata sotilaita ja kasvattanut tukihenkilöstön tarvetta. Yhdysvalloissa siviileitä sadasta asevoimien työntekijästä on jo 66. Euroopassa ja Suomessa siviileitä on vielä vähemmän, mutta Suomessakin ulkoistamisbuumin myötä sotilaiden osuus on laskussa.

Yrityksille automatisaatio on tuonut hyvää ja huonoa. Asejärjestelmien teknistyminen on kasvattanut aseiden tehoa ja samalla nostanut niiden yksikköhintoja. Aseita myydään vähemmän: valtiot tarvitsevat tehokkaampia aseita vähemmän ja toisaalta kalliimpia aseita on myös vara ostaa vähemmän. Yritykset ovat pyrkineet löytämään itselleen uusia tulonlähteitä. Yhden mahdollisuuden on tarjonnut järjestelmien ylläpito. Teknistyminen on lisännyt huollon tarvetta. Valtiot myös haluavat pitää kalliimpia asejärjestelmiä käytössään pidempään, jolloin niiden modernisaatiopalveluiden (elinkaaripalvelut) kysyntä on kasvanut. Verrattuna harvoin myytäviin asejärjestelmiin, palveluiden myynnin etuna on niistä saatavien tulojen tasaisuus.

Teknistyminen vaatii yhä enemmän osaamista. Vielä 1900-luvulla totuimme ajatukseen maanpuolustuksesta kykynä valmistaa itse kaikki mahdollinen tarvittava ruudista tykkiin, mutta tietoyhteiskunnan aikakaudella osaaminen on eriytynyt. Sotatekniikan käyttäminen vaatii yhä enemmän perehtyneisyyttä. Asevoimilla ei ole taloudellisia resursseja kehittää ja ylläpitää yhä pidemmälle menevää erikoistumista joten ne ostavat tietotaidon ulkoistamalla. Sodankäynnin kaupallistumisesta väitöskirjaa tekevän Mirva Salmisen mukaan esimerkiksi kyberturvapalveluiden puolella alan korkein osaaminen on juuri yrityksissä. Kirjassa kerron Insta DefSec Oy:stä, joka on alle kymmenessä vuodessa kasvanut 300 työntekijän yhtiöksi. Suomen puolustuskykyä voi arvioida asejärjestelmiemme määrällä, mutta esimerkiksi olennaisempaa kuin patteri Nasams-ilmatorjuntaohjuksia, on osata käyttää ja huoltaa niitä. Tämä osaaminen on Insta DefSec:in lisäksi Patria Oyj:ssä ja sen tytäryhtiössä Millog Oy:ssä.

Pitkittyneen sodan harha
Kaikki syyt yritysten käyttämiseen osana sodankäyntiä eivät ole muuttuneet. Sodankäynti on kansantaloudelle kallista ja valtiot pyrkivät yritysten avulla hakemaan säästöjä. Pitkittyneiden sotien, esimerkiksi Irak, on arveltu houkutelleen valtioita yritysten käyttöön, jotta ne välttäisivät omien sotilaiden kaatumisen. Yritysten työntekijöitä, kun ei rekisteröidä näihin tilastoihin (näin kyllä voitaisiin tehdä jos sitä vaadittaisiin). Salmisen mukaan tämä on virheoletus, koska yritysten käyttäminen oli jo osa alkuperäistä Irakin sodan suunnitelmaa.

Irakiin lähdettiin yritysten tuella, koska operaation uskottiin jäävän lyhyeksi. Tämä osoittautui myöhemmin virhearvioksi. Yrityksillä on valmiina koulutetut sekä varustetut työntekijät, jotka saadaan nopeasti liikkeelle. Valtioiden sotilasjoukot ovat kohtalaisen pieniä ja suurempia joukkoja saadaan reservistä tai kouluttamalla. Joukon kokoaminen, kouluttaminen, varustaminen ja lähettäminen maksavat ja vievät aikaa. Yritysten käyttö on siis lyhytaikaisesti halvempaa, kun operaation pitkittyessä asevoimien omien resurssien aktivoimisen ja käyttämisen kulut tasoittuvat suhteessa ostopalveluihin.

Tulemmeko näkemään yritysten työntekijöille pystytettyjä sotamuistomerkkejä?

Tulemmeko näkemään yritysten työntekijöille pystytettyjä sotamuistomerkkejä?

Salminen muistuttaa tutkimustulosten kustannustehokkuudesta olleen ristiriitaisia ja hyvin tilannekohtaisia minkä takia tätä on syytä tarkastella enemmän oletuksena, jonka varassa on toimittu. Tämä näkyy koko ulkoistamisbuumissa kuten kirja osoittaa.

Tasapainoilua firmojen ja valtion välillä
Yritysten käyttö onkin jo vedetty takaisin. Yhdysvalloissa ja Britanniassa on nähty uudelleen valtiollistamisia. Syynä on ollut kustannusten lisäksi palvelutuotannon luotettavuus. Yritykset eivät olekaan kyenneet hoitamaan niille uskottuja turvallisuuspalveluita kriisitilanteissa. Sodankäynti, asevoimat kun ovat monialainen konserni, jonka täytyy kyetä moninkertaistamaan toimintansa muutamassa viikossa. Harva firma kykenee tähän.

Ne eivät myöskään ole aivan niin halukkaita lähtemään rahan kiilto silmissään sotatantereille kuin yleisesti ajatellaan. Sota on riskialtista liiketoimintaa. Tulot ovat tiedossa, mutta kulurakenne on arvaamaton: väkivallan eskaloituessa joudutaan panostamaan suojaukseen (mm. ostamaan panssaroituja ajoneuvoja), kalusto voi tuhoutua ja avainhenkilöt kuolla tapaturmissa. Harvan yrityksen tase kestää tätä.

Advertisements