Miksi ulkoasiainministeriö ja järjestöt palkkaavat asemiehiä?

Afganistanin ja Irakin kaltaiset pitkittyneet ja veriset sodan ovat tehneet yksityisten turvapalvelujen ostamisen houkuttelevaksi jopa maailman mahtavimmille sotavoimille kuten Yhdysvaltain armeijalle”, kirjoitti kansainvälisen kehitysyhteistyön professori Liisa Laakso Suomen Ekumeenisen neuvoston Vastuuviikolla 2007. Yleiseen tietoisuuteen sotilaspalveluyritykset nousivat viimeistään yhdysvaltalaisen Blackwaterin työntekijöiden ammuttua 17 ja haavoittaen 20 siviiliä Irakin Bagdadissa saman vuoden syyskuussa .

Vuonna 2014 ilmiö on rantautunut myös Suomeen. Tai on se ollut täällä jo jonkin aikaa, mutta siitä ei vain ole tiedetty. Yle MOT:n Suomalainen sotilasbisnes -ohjelman (31.3.2014) selvityksen mukaan Suomesta käsin operoi ulkomailla ainakin kuusi sotilas- ja turvapalvelualan yritystä. Samoin monet kansalaisjärjestöt ja yritykset ostavat turvayritysten palveluita tiedusteluanalyyseista riskienhallinnan koulutukseen ja suunnitteluun kuin itse fyysiseen suojaukseen. Ulkoasiainministeriö käyttää ulkomailla turvapalveluihin pari miljoonaa euroa. Seura-lehden selvityksen mukaan summasta noin puolet käytetään Afganistanissa. Ulkoministeriö ei suostu kertomaan tarkkoja summia tai keneltä palveluita ostetaan tai mihin rahaa ylipäänsä edes käytetään, mutta summaan sisältynee kaikki kiinteistöturvallisuudesta aina esimerkiksi Suomen Afganistanin suurlähettilään henkilösuojauksesta vastaavaan yksityiseen sotilas- ja turvapalveluun.

Haastattelin kirjaani varten sodankäynnin kaupallistamisesta Lapin yliopistoon väitöskirjaa tekevää Mirva Salmista. Hän muistutti, ettei kaikkea sodankäynnin yksityistämisen alla tapahtuvaa toimintaa pidä niputtaa yhteen. Valtaosa siitä on tukitoimintojen järjestämistä. Ne liittyvät sotatuotteiden valmistamiseen, tuotteiden huolto- ja ylläpitopalveluihin, joukkojen logistiikkaan, tukikohtien rakentamiseen, ruokahuoltoon ja vartiointiin. Yksistään vartiointipalveluiden sisällä on useita erilaisia toimijoita. Esimerkiksi Suomessa toimivan G4S:n liiketoiminta on globaalia ja se tarjoaa palveluitaan muun muassa Irakissa. Salminen kertoo joidenkin Afganistanin sotaherrojen rekisteröineen omat militiansa liikeyritykseksi ja tarjonneen sitten maan lainsäädännön mukaisesti asejoukkojaan turvapalveluina. Tapausten tultua julki on Natossa ja kansalaisjärjestöissä taustatarkistukset on yritetty tehdä huolellisemmin.

Sotilas- ja turvapalveluyrityksistä vain harva on osallistunut taistelutehtäviin. EU:n järjestämässä kuulemisessa brittiläisen alan keskusjärjestön pääjohtaja Andy Bearpark korosti olevan olennaista se miten yksityisiä turvallisuuspalveluita käytetään. Hän vaati selkeää ja kattavaa säätely-ympäristöä ja ehdotti yritysten rooliksi omaisuuden suojaamisen ja taistelutehtävien jäävän kokonaan valtioille. Yritykset ovat pyrkineet tekemään itse säätelyä laatimalla omia käytännesäännöstöjään. Alan suurimman ja vanhimman kansainvälisen järjestön, International Stability Operation Association, ISOA:n käytännesäännöstä on menossa jo 13. päivitetty versio. Salminen kertoo valtioiden usein edellyttävän yrityksiltä sopimusten allekirjoittamiseksi sitoutumista alan käytännesäädöksiin. Vaikka taistelutehtävät päätettäisiin jättää vain valtioiden suoritettavaksi, ei tämä kuitenkaan tarkoita, etteivätkö yritykset voisi joutua käyttämään asetta. Viime kädessä aseistetuissa turvapalveluissa on aina kyse aseellisen väkivallan käyttämisestä.

Sotilas- ja turvateollisuus syntyi aluksi Yhdysvaltain asevoimien mukana Irakissa, mutta nykyään yhä suurempi osa kysynnästä tulee muualta. EU:n Turvallisuus- ja puolustuspolitiikan alivaliokunta selvitti sotilas- ja turvapalvelualan kehitystä kuulemisessaan maaliskuussa 2011. EU:n ensisijainen tehtävä on työntekijöiden turvallisuudesta huolehtiminen ja unionin edustajan mukaan olot kriisialueilla ovat turvattomat. EU ja järjestöt eivät usko isäntämaan viranomaisten pystyvän takaamaan luotettavasti turvallisuutta. Vaihtoehto olisi tuoda turvallisuus kotimaista, mutta EU-maat eivät ole halukkaita kustantamaan poliiseja ja sotilaita turvaksi. Ainoaksi vaihtoehdoksi jää palkata yksityisiä turvayrityksiä järjestämään rakennusten ja henkilöstön suojaaminen.

valonvah

Sotilas- ja turvapalveluyrityksiä on ollut vaikea saada ilmenneistä väärinkäytöksistä oikeudelliseen vastuuseen.

Blackwaterin kohua herättänyt Bagdadin ampumatapaus syksyllä 2007 tunnetaan hyvin, mutta moni luulee sen liittyneen Yhdysvaltain asevoimien taistelutoimintaan, kun kyse oli tosiasiassa avustustoiminnasta. Yritys oli kuljettamassa yhdysvaltojen kehitysministeriön toimistoon yhdysvaltojen ulkoministeriön henkilöstöä. Saattuetta kohtaan ei ollut ammuttu, kuten myöhemmät tutkimukset osoittivat, vaikka yhtiön työntekijät niin luulivat tai väittivät. Mistä sitten ylilyönnit johtuivat?

Syy löytyy niin ”tuotteessa” olleista puutteista, työntekijöiden koulutuksesta, työnjohdosta ja yrityskulttuurista laajemminkin. EU:n kuulema Andy Bearpark oli huolissaan yrityksissä työskentelevien entisten sotilaiden soveltuvuudesta ja epäili, ettei pelkkä posttraumaattisen stressin selvittäminen ole riittävä rekrytointikriteeri. Toinen syy saattoi olla puutteet tuotteessa. Kotimaassa, esimerkiksi Suomessa ja Britanniassa on tietyt tavat järjestää henkilösuojausta, mutta konfliktimaassa ei voida toimia samalla tavoin, koska vastassa voi olla raskaasti aseistettu joukko. Asevoimat taas ovat tottuneet suojautumaan sotilaallisilta hyökkäyksiltä, mutta niiden toimintatapoja ei ole suunniteltu henkilösuojausta varten. Hyvin voi kysyä millaisen lopputuloksen Suomen puolustusvoimien sotilasosaston järjestämä henkilösuojaus oli tuottanut, jos puolustusministeri Carl Haglundin saattue olisi joutunut Mazar-e-Sharifin ruuhkaisilla kaduilla uhkaavaan tilanteeseen ministerin Afganistanin vierailulla huhtikuussa 2013. Turvayritykset ovat kehittäneet omia tuotteitaan asevoimien toimintatavoista lähtien eikä se ole tuottanut parasta toivottua tulosta kuten skandaalit osoittavat.

Kansan Uutiset kirjoitti yksityistämisen edenneen ”niin nopeasti ja pitkälle, ettei edes maailman mahtavin armeija enää pärjää ilman yritysten tukea”, mutta johtopäätöksenä ei ole sotateollisen kompleksin ylivallasta vaan siitä, etteivät asevoimat taivu niihin tehtäviin, joita päättäjät siltä nykyään odottavat. Sotilaat on koulutettu käymään sotaa eikä suojelemaan siviileitä. Sotilaskoneiston kasaaminen on hidasta, kun nopeasti eskaloituvissa kriiseissä yritysten, median ja kansalaisjärjestöjen suojan tarve on usein välitön. Sotilaskoneiston ylläpitäminen on kallista, minkä takia sitä ei taloudellisista syistä haluta lähettää sadan EU:n siviilityöntekijän suojaksi.

Lähteet:
Suomalainen sotilasbusines. Kai Byman, Yle MOT 31.3.2014.
Puolustusministeri Haglund vierailullaan Mazar-iSharifissa: ”rauhanturvaajien jälkihoitoa parannetaan”. Puolustusvoimat, tiedote 18.4.2013
Blackwater vain jäävuoren huippu – Bushin hallinto yksityisti sodan. Kai Hirvasnoro, Kansan Uutiset 25.10.2010.

Mainokset