Aseiden ja väkivallan välisestä suhteesta

Suomalainen asekauppa -teos kertoo asekaupan rakenteista ja toimintavoista. Ensimmäisen luonnoksen jälkeen päätimme yhdessä kustantajan kanssa jättää siitä pois suurimman osan kohdista, jotka liittyivät aseiden väkivallan välisen suhteen analysointiin. Ratkaisu osoittautui kirjan kannalta toimivaksi, mutta aseiden ja väkivallan välinen suhde hallitsee silti ajattelumallejamme. Jotta kirjan lukija pystyisi paremmin arvioimaan asekaupan vaikutuksia globaaliin turvallisuuspolitiikkaan, aloitan kirjoitussarjan tästä aihealueesta.

Nykytutkimuksen valossa on aseista ja väkivallasta voidaan löytää muutamia hallitsevia kehitystrendejä. Katsotaan ensiksi väkivaltaan liittyviä muutoksia. Ensinnäkin aseellinen väkivalta eli taistelukuolemat ja rikollinen väkivalta ovat vuosisatojen ajan vähentyneet. Sotien kesto on kuitenkin pidentynyt sillä aiemmin kansainväliset selkkaukset kestivät paljon vähemmän aikaa kuin nykyiset jopa vuosikymmeniä jatkuvat sisällissodat.

Määrällisten muutosten lisäksi on havaittavissa myös laadullinen muutos. Väkivalta kohdistuu siviileihin ja vielä sata vuotta sitten, kun suurin osa taistelukuolemista tapahtui sotilaille, surmataan nykyisin yhtä sotilasta kohden yhdeksän siviiliä.

Aseellisen väkivallan voidaan sanoa keskittyvän maantieteellisesti ja väestöllisesti. Euroopassa ei enää sodita, lukuun ottamatta Balkania ja Kaukasta, vaan konfliktit keskittyvät tietyille alueille Afrikassa, Lähi-idässä ja Keski- ja Etelä-Aasiaan. Vastaavasti rikollinen väkivalta keskittyy maiden sisällä tiettyihin kaupunkeihin ja usein vielä niiden sisällä tietyille alueille. Esimerkiksi Egyptiin ja Meksikoon voi matkustaa, kunhan ei mene Siinaille tai neljää huumesotaa käyvään osavaltioon. Rikollinen väkivalta keskittyy myös väestöllisesti. Vaikka turvattomuuden tunne julkisilla paikoilla on saattanut kasvaa, oli ennen kuitenkin suurempi riski joutua satunnaisen väkivallan uhriksi kuin nyt, jolloin väkivalta tapahtuu pääasiassa pienen piirin kesken.

KSA

Mitä sitten on tapahtunut aseiden suhteen? Asevoimien tuottamien sotilaiden ja hankkimien aseiden lukumäärät ovat pienentyneet kylmän sodan jälkeen kaikissa Euroopan maissa. Siviilien hallussa olevien aseiden määrä kasvaa. Aseita ostetaan harrastusvälineiksi erityisesti vaurastuvissa maissa.

Sotilaallinen tehokkuus yksikköä kohden on kasvanut. Muutos koskee niin aseita kuten esimerkiksi Abrahams -panssarivaunuja että yksittäisiä sotilaita. Esimerkiksi nykyaikainen hävittäjä vastaa helposti kymmentä toisen maailmansodan aikaista hävittäjää tai pimeännäkölaitteella varustettu sotilas on tehokkaampi taistelija kuin ilman sitä toimiva sotilas. Tehokkuuden kasvu on aikaansaatu tekniikalla ja käyn kirjassa läpi tähän liittyviä haasteita niin puolustusbudjetin rakenteen kuin erikoistumien ja ammattimaistumisen seurauksena syntyneen ulkoistetun sotilaspalvelualan suhteen.

Kansakuntien taloudellisen sotilasmenorasite on kasvanut. Valtioiden sotilasmenorasite putosi kylmän sodan päättymisen jälkeen, mutta vain muutaman vuoden jälkeen se kääntyi nousuun. Tukholman rauhantutkimuslaitoksen Siprin mukaan maailman sotilasmenot kasvoivat 1990-luvun lopulta lähtien aina 13 vuotta peräkkäin. Kasvu pysähtyi vasta 2010-luvun alkupuolella ja putosivat toissavuonna muutaman prosentin kymmenyksen. Taustalla on muun muuassa se, että yksittäisissä aseissa on monta kertaa enemmän osia kuin toisen maailmansodan aikaisissa aseissa ja siksi niiden yksikköhinnat ovat kasvaneet.

Mitä näistä kehityskuluista sitten pitäisi ajatella? Sitäkö, että jos maailmassa on vähemmän väkivaltaa, se johtuu sotilasmenojen kasvusta? Tietenkin myös voi olla, ettei turvallisuuden lisääntyminen ole vielä näkynyt sotilasmenoissa niitä laskevasti. Tällöin se tarkkoittaisi sitä, että jos on vähemmän sotilasaseita, myös sodat ovat epätodennäköisempiä?

Aseiden ja väkivallan välinen yhteys ei ole yksiselitteinen vaan siihen vaikuttaa monia tekijöitä. Esimerkiksi kriminologian tutkijat Don B. Kates ja Gary Mauser totesivat tilastollisessa tutkimuksessaan, ettei maan asekanta eli aseiden määrä maassa selitä väkivaltakuolleisuutta vaan siihen vaikuttivat enemmän kulttuuriset ja sosioekonomiset tekijät. Heidän mukaansa esimerkiksi Sveitsissä on paljon aseita suhteessa väkilukuun ja maan aselait ovat löyhiä, mutta aseväkivaltakuolleisuus on silti alhainen. Korkea asemäärä selittyy sillä, ettei Sveitsissä ole pysyviä asevoimia vaan tarvittaessa kansalaisista koottava kansanarmeija. Tästä syystä miespuoleiset sveitsiläiset säilyttävät kotonaan rynnäkkökivääriä. Sotilasaseita saatettiin kyllä käyttää itsemurhiin, mutta rikollisessa väkivallassa käytetyt aseet hankittiin muualta.

Kirjassa ja sitä esitellessä olen pyrkinyt nostamaan esille määrään liittyvät haasteet arvioitaessa niin asevoimien kuin asevienninkin merkitystä. Siinä missä suuri asevienti ei välttämättä johda aseelliseen väkivaltaan ei tarkoita sitä, ettei pieni vienti voisi johtaa väkivaltaan. Esimerkiksi Sri Lankan osuus maailman asekaupasta oli 0,3 prosenttia, joka riitti käymään 2000-luvun verisimmin sisällissodan. Suomessa ja monissa muissa maissa asevientiä arvioidaan tuottajan näkökulmasta eli tarkastelemalla kuinka paljon asevientimme on suhteessa koko maailman asekauppaan tai kuinka paljon yksittäinen vienti oli suhteessa kokonaisvientiimme. Kirjassa käsitellään tätä Bahrainiin liittyvän esimerkin kautta. Puolustusministeriön tiedote teki juuri näin, eikä siinä arvioitu kuinka merkittävä aselasti oli nimenomaan Bahrainin tuonnin ja kokonaisasevarustelun näkökulmasta.

inforsota
Käsityksemme aseiden ja aseellisen väkivallan välisestä yhteydestä perustuu voimaan. Vuosisatojen ajan totuimme ajattelemaan, että suurin ja vahvin selviytyy.  Tämä johti siihen, että teollisuusyhteiskunnan aikakaudella ymmärsimme voiman yhtä kuin suurena kokona. Esimerkiksi mitä enemmän aseita (tuhansia tykkejä, satoja panssarivaunuja) ja sotilaita (mielellään miljoona, mutta vähintään satojatuhansia) oli, sitä paremmassa turvassa kansakunta oli.

Ajattelumalli ei päde enää tietoyhteiskunnassa. Ennen tarvittiin kymmenen ilmapommia, kun nyt kohteen tuhoamiseen riittää yksi täsmäohjus. Ennen valtion uhkaamiseen tarvittiin rajalle marssitettu armeijakunta, kun nyt yksi sotilas voi tietokoneella istuen katkaista sähköt ja tietoliikenteen maan pääkaupungista. Tietoyhteiskunnan aikakausi tulee muuttamaan käsityksiämme voimasta, mutta myös aseista turvallisuutta uhkaavina että yhtälailla aseista turvallisuuden takaajina.

Aseilla saavutettava kyky tuottaa väkivaltaa ja alistaa vastustaja tarjoavat yhä monille jengeille, sotaherroille ja diktaattoreille tien valtaan. Aseet myös suojelevat kansalaisia ja ennaltaehkäisevät väkivallan käyttämistä. Se tapahtuuko ensiksi vai viimeksi mainittu, riippuu kulttuurisista ja sosioekonomisista tekijöistä. Asevalvonnan näkökulmasta tämä on haastava tilanne: mistä tiedämme yksittäisen aseviennin kohdalla kumpaa tilannetta se edistää tai miten voimme varmistua aseen pysyvän luotettavan omistajan käsissä koko sen kymmenien vuosien elinkaaren aikana? Suomalainen asekauppa -teos pureutuu näihin haasteisiin eri näkökulmista.

Lähteet ja lukuvinkit:
Collier, Paul (2010) Wars, Guns & Votes – Democracy in Dangerous Places. London: Vintage, Random House.

Kates, Don B. and Mauser, Gary: Would Banning Firearms Reduce Murder and Suicade? A Review of International and Some Domestic Evidence. Harvard Journal of Law & Public Policy, Vol 30. Saatavissa: http://www.law.harvard.edu/students/orgs/jlpp/Vol30_No2_KatesMauseronline.pdf

Mainokset